V1 - Fieseler Fi 103 (FZG-76)

Yleistä

Saksalaiset tiedemiehet kehittivät toisen maailmansodan aikana ensimmäisen risteilyohjuksen, Fieseler Fi-103 (FZG-76). Uusi ase sai pian nimityksen Vergeltungswaffe 1 (V1), eli kostoase 1.

Kehitystyö

Insinööri Fritz Gosslau (Siemens AG) aloitti vuoden 1937 alusta kehitystyön, tarkoituksena kehittää kauko-ohjattava suihkumoottori käyttöinen ohjus. Kauko-ohjattavan ohjuksen testilento suoritettiin 14.7.1939. Onnistuneen testin jälkeen hän aloitti radio-ohjattavan ohjuksen kehittämisen.

Kasselissa toimivan Fieseler yhtiön insinööri Robert Lusser vieraili Argus-moottoritehtaalla 27.2.1942, tutustumassa Argus-suihkumoottoriin. Insinööri Gosslau ehdottikin pian yhteistyötä Fieseler ja Argus yhtiöiden välille. Tarkoituksena oli ottaa käyttöön Fieselerin uudessa ohjuksessa Argus-suihkumoottori.

Kehitystyö kohtasi paljon erilaisia teknisiä ongelmia, eikä radio-ohjausta saatu toimimaan. Se oli korvattava vuonna 1943 Askania yhtiön kehittämällä gyroskoopin ja magneettisen kompassiin perustuvalla servomekanismilla.

Yhtenä ongelmana oli rungon voimakas värähtely. Värähtely ja kova ääni muodostuivat, kun polttoaine sytytettiin moottorin sisällä 47 kertaa sekunnissa. Värähtely oli niin kovaa, että se tärisytti koko ohjuksen runkoa, rikkoen sen siivet.

Merkittävä ongelma oli myös ohjuksen epävakaus. Asiaa voitiin tutkia vain rakentamalla ohjukseen ohjaamo ja testilentäjä lentämään testilentoja. Ongelman onnistui lopulta ratkaisemaan kuuluisia koelentäjä Hanna Reitsch. Reitschin suoritus tuodaan hyvin esille sotaelokuvassa Operaatio Crossbow.

Fieseler yhtiä vastasi ohjuksen suunnittelusta, kokoamisesta ja runkojen valmistuksesta. Argus valmisti Agus AS 109-14 suihkumoottorit ja ohjausjärjestelmän Askania yhtiö. Rheinmetall-Borsig puolestaan valmisti katapulttilaukaisurampit.

Argus 109-14

Argus yhtiö vastasi FZG-76 risteilyohjusten Argus AS 109-14 suihkumoottorien (sysäysputkimoottori) valmistuksesta. Bensiini käyttöisen suihkumoottorin suunnitteli Paul Schmidt. Moottori oli 3,65 metriä pitkä, halkaisija 54,6 cm ja paino 170 kg.

Ohjausjärjestelmä

V1-risteilyohjuksessa käytettiin Askania yhtiön kehittämään gyroskoopin ja magneettisen kompassiin perustuvaa servomekanismia. Ohjuksen kärjessä oleva pieni propelli mittasi kuljetun matkan. Kun potkuri oli pyörinyt laskentalaitteeseen asetetun kierrosmäärän, laskentalaite vapauttaa eräänlaisen irrotuslaitteen välityksellä vetolaitteen, joka muuttaa korkeusperäsimen asennon ja aiheuttaa V1-ohjuksen syöksymisen alas. Askania-ohjausjärjestelmän testaaminen aloitettiin kesällä 1943.

Ohjausjärjestelmän tarkkuudeksi Fieseler arvioi seuraavaa: 90 % ohjuksista osuisi vähintään kymmenen kilometrin säteelle asetetusta kohteesta ja puolet ohjuksista osuisi kuuden kilometrin säteen sisäpuolelle. Mistään tarkkuus aseesta ei siis ollut kyse, kohteeksi sopisi suuret aluemaalit, kuten suurkaupungit.

Laukaisurampit

Maasta laukaisua varten oli Rheinmetall-Borsin valmistanut 55 metriä pitkän laukaisurampin. Hellmuth Walter Werke (HWW) suunnitteli uuden katapultin, joka toimi kaasutoimisesti, hieman kuin modernien lentotukialusten katapultitkin.

Ensimmäinen Rheinmetall- Borsig katapultilta suoritettu testilaukaisu tehtiin 20.10.1942 Peenemüdessä. 24.12.1942 suoritetussa testissä ohjus lensi noin minuutin ajan, saavuttaen 500 km/h nopeuden ennen syöksymistään Itä-Mereen. Puutteet katapultissa, johtivat vaihtoehtoisen katapultin suunnitteluun. Hellmuth Walter Werke (HWW) suunnitteli 1943 alussa uuden mallin. Tässä katapultissa käytettiin kaasugeneraattoria, tuottamaan riittävä liikkeellepaneva voima. Käytännössä tämä malli toimi kuten nykyaikaisten lentotukialusten kaasutoimiset katapultitkin. Kehitystyö saatiin päätökseen 30.8.1942 ja testilaukaisut aloitettiin syyskuussa 1942. Lue lisää: HVP-Peenemünde

Luftwaffe

Luftwaffe käynnisti 19.6.1942 Vulkan-ohjelman, jonka tarkoituksena oli saada Luftwafen käyttöön lentokoneesta laukaistava risteilyohjus. Luftwaffe käytti uudesta aseesta koodinimeä ”Kirchkern”, mutta Fieseler yhtiön antoi nimeksi Fieseler Fi-103. Myöhemmin ohjus sai myös peitenimen FZG-76 (Flakzielgerät 76).

Luftwaffe testasi 28.10.1942 Karlshagenissa (Peenemünde-West) V1-risteilyohjuksen ampumista Focke Wulf Fw 200 Kondor koneesta. Ohjus todettiin hyvin suunnitelluksi ja stabiiliksi. Seuraava testi suoritettiin 10.12.1942, tällä kertaa V1-ohjuksessa oli myös taistelukärki mukana.

Ohjuksen siirtämistä varten kehitettiin Luftwaffen käyttöön kevytrakenteinen TW-76 traileri. Sen avulla ohjusvoitiin vetää esimerkiksi Kettergrad tyyppisellä ajoneuvolla lentokoneen vierelle, lentokoneeseen asentamista varten.

Heinäkuun 1943 loppuun mennessä oli laukaistu kaikkiaan 84 FZG-76 risteilyohjusta. Näistä 16 oli laukaistu lentokoneesta ja 68 katapulttirampilta.

Luftwaffe testasi ohjusta 14.-17.4.1944 Heidelager testialueella, Puolassa lähellä Bliznaa. Testissä ammuttiin 30 ohjusta, joista yhdeksän tippui maahan pian laukaisun jälkeen. Loput ohjukset osuivat kymmenen kilometrin sisäpuolelle maalialueesta.

Uudella aseella oli joukko erilaisia nimityksiä. Valmistavan tehtaan oma nimitys Fieseler Fi-103 ja Luftwaffen käyttämät nimitykset FZG-76 ja Kirschkern. Jossain vaiheessa käytettiin myös nimitystä Maikäfer. Saksan propaganda käytti 23.6.1944 alkaen aseesta nimitystä V1 (Vergeltungswaffe 1), josta Hitler teki aseen virallisen nimen 4.7.1944. Hitler kuitenkin antoi aseelle uuden nimi Krähe 2.11.1944.

Tuotanto

Rakenteellisesti V1-risteilyohjus oli yksinkertainen ja sen kokoamiseen meni vain 350 miestyötuntia. Tästä meni noin 120 tuntia monimutkaisen ohjausjärjestelmän rakentamiseen. Valmistuskustannukset olivat aluksi 5 060 RM, mutta myöhemmin enää 3 500 RM. V1-risteilyohjuksia valmistettiin kaikkiaan 30 257 kpl.

Elokuussa 1943 tehtiin alustava suunnitelma sarjatuotannosta. Sen mukaan 15.12.1943 mennessä, tulisi olla valmiina 5000 FZG-76 risteilyohjusta. Tuotannon piti alkaa sadan ohjuksen kuukausituotannolla, kohoten 5000 ohjuksen kuukausituotantoon toukokuuhun 1944 mennessä. Luftwaffen komentaja Hermann Göring oli vaatinut jopa 50 000 ohjuksen kuukausituotantoa, mutta kukaan ei suhtautunut tähän vaatimukseen vakavasti.

V1-risteilyohjuksen tuotanto aloitettiin elokuussa 1943 kahdella tehtaalla, Volkswagen tehtaalla Fallerslebenissä ja Fieseler tehtaalla Kassel-Bettenhausenissa. Tuotanto aloitettiin, vaikka vain 60 % testilaukaisuista oli tähän mennessä ollut onnistuneita.

Brittien RAF pommitti yöllä 17.8.1943 Peenemünden koelaitosta. Ilmaiskuun osallistui 598 raskasta pommikonetta, lentäen pinnassa, täydessä kuun valossa. Hyökkäys suoritettiin kolmena aaltona, pudottaen noin 2 000 tonnia pommeja. Peenemünde laitoksen päällikkö Obest Dr. Walter Dornberger toteaa pommituksen jälkeen, että vauriot jäivät yllättävän vähäisiksi, esimerkiksi ratkaiseviin laitoksiin kuten tuulitunneliin, koekenttiin ja mittausrakennukseen ei osuttu. Täysosumia tuli kuitenkin Tressenheiden pakkotyöläisleiriin (30 parakista 18 tuhoutui) ja saksalaisten tiedemiesten asuntoihin. Britit menettivät kymmenen pommikonetta, jolloin 290 englantilaista ei palannut taistelulennolta takaisin.

Eräs vangiksi jäänyt englantilainen lentäjä kertoi kuulusteluissa, että ”lennämme niin kauan, kunnes kaikki on pirstaleina”. Tämän tiedon perusteella saksalaiset aloittivat suurisuuntaiseen harhautustoimenpiteeseen. Tuhottuja rakennuksia ei rakenneta uudelleen ja pommikuoppia ei täytetä, antaen vaikutelman, että koko laitos on lopettanut toimintansa. Ilmeisesti harhautus onnistui, sillä Peenemündeen ei suunnattu pommituslentoja yhdeksään kuukauteen.

Brittien RAF pommitti 22.10.1943 Fieseler-tehdasta Kasselissa, tuhoten FZG-76 tuotantolinjan. Tuotannon uudelleen aloittaminen kesti tämän jälkeen pitkään, ohjukseen suunniteltujen lukemattomien muutosten ja modifikaatioiden vuoksi. Heinäkuussa 1944 FZG-76 tuotanto aloitettiin Mittelwerke tehtaalla Nordhausenissa. Lue lisää: Mittelwerk - Nordhausen

Tekniset tiedot

Flak-Regiment 155W

Kun risteilyohjusten tuotanto oli lopulta saatu aloitettua, aloitettiin myös niiden laukaisualustojen rakentaminen Ranskaan. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettiin Englannin kanaalin rannikon tuntumaan, välille Dieppe-Calais, kaikkiaan 96 laukaisuramppia. Laukaisurampit suojattiin betoniseinillä. Lisäksi rakennettiin laukaisubunkkereita, ohjus- ja polttoaine varastoja. Kohteet pyrittiin tehokkaasti naamioimaan, vihollisen ilmatoiminnan vaikeuttamiseksi. Myöhemmin laukaisuramppeja rakennettiin myös linjalle Cherbourg-Flanders. Risteilyohjusten laukaisuista vastasi Oberst M. Wachtelin komentama Flak-Regiment 155W, johon kuului neljä laukaisuosastoa. Jokaisella osastolla oli käytössään 18 laukaisuramppia, joten rykmentin käytössä oli yhteensä 72 laukaisuramppia. Jokaisella rampilla on 50 hengen miehistö, joten rykmentin kokonaisvahvuus oli noin 6 800 miestä.

Flak-Regiment 155W sai koulutusjakson päätökseen Zempinissä, siirtyi lokakuun 1943 lopulla Ranskaan. 1.12.1943 Wehrmacht perusti uuden armeijakunnan 65. Armee Korps zur besonderen Verwendung. Armeijakuntaan kuuluivat niin Heerin kuin Luftwaffenkin V1-joukot. Armeijakunnan komentajaksi määrättiin Generalleutnant Erich Heinemann ja esikuntapäälliköksi Luftwaffen Oberst Eugen Walter. Hitler vaati ohjushyökkäystä Lontooseen jo tammikuussa 1944, mutta tämä ei ollut mahdollista ohjuspulan ja osittain myös puutteellisen koulutuksen vuoksi.

Monien viivästysten jälkeen V1-risteilyohjukset otettiin käyttöön 12.6.1944. Kyseessä oli Hitlerin 16.5.1944 käskemä operaatio Eisbär, jossa hän vaati massiivista tuhannen risteilyohjuksen iskua Lontooseen. Flak-Regiment 155W:llä oli tuolloin varastoissaan 873 ohjusta. Operaation käynnistämisen kanssa oli kuitenkin tuntuvia vaikeuksia, sillä P-47 Thunderbolt koneet olivat 8.6.1944 räjäyttäneet polttoainekolonnan, tuhoten 270 000 litraa V1-ohjusten käyttämää polttoainetta. Samana päivänä hävittäjäpommittajat olivat myös iskeneet onnistuneesti V1-ohjuksia laukaisupaikoille kuljettaneeseen juniin. Kaikesta tästä johtuen operaatio Eisbär alkoi huonosti. Laukaisupatterit ilmoittivat, että 63 laukaisupaikkaa 72:sta on valmiina, mutta klo 23.00 vain yhdeksän V1-ohjusta onnistuttiin lopulta laukaisemaan, eikä yksikään niistä osunut Englantiin. Seuraavana yönä klo 03.30 laukaistiin kymmenen ohjusta, joista vain neljä osui Englantiin. Yöllä 15.-16.6.1944 laukaistiin 55 alustalta kaikkiaan 244 V1-risteilyohjusta, joista 73 osui Lontooseen. Seitsemän ohjusta ammuttiin alas hävittäjien toimesta ja 25 ohjusta torjuttiin ilmatorjuntatykeillä.

Kaikkiaan laukaistiin 10 492 ohjusta, joista noin 7 000 pääsi perille. Näistä perille päässeistä 3 876 osui Lontooseen. Brittien tappiot V1-hyökkäyksissä oli 5 500 kuollutta, 16 000 haavoittunutta ja lisäksi noin 75 000 asuntoa tuhoutui. Laukaistuista V1-ohjuksista ammuttiin maasta 8 892 kpl ja pommikoneista 1 600 kpl.

Liittoutuneiden ilmaiskut

Yhdysvaltojen ilmavoimien 9th Air Force aloitti ns. Crossbow kampanjan ja hyökkäsi 5.12.1943, B-26 pommikonein kolmea FZG-76 laukaisupaikkaa vastaan Ligescourtissa. Pommituksen tulokset olivat kuitenkin verrattain huonot, osin huonon sään vuoksi.

Brittien ilmavoimat RAF, hyökkäsi laukaisupaikkoja vastaan 16.-17.12.1943 Abbevillessä. Myös tämän pommituksen vaikutukset olivat huonot. Laukaisualustat olivat aika pieni kohde ja tarkka pommittaminen yöllä vaikeaa.

Yhdysvaltojen ilmavoimat suoritti 24.12.1943 suurisuuntaisen ilmaiskun 24 laukaisualustaa vastaan. Kaikkiaan 672 B-17- ja B-24 pommikonetta pudotti 1 472 tonnia pommeja. Pommituksen tuloksista ei ole tarkkaa tietoa, mutta ainakin muutamia laukaisualustoja tuhoutui tai vaurioitui. Erään tiedon mukaan vuoden 1943 loppuun mennessä oli hyökätty 52 laukaisualustaa vastaan, jolloin yhdeksän niistä oli pahoin vaurioitunut.

Flak-Regiment 155W sotapäiväkirjan mukaan, 18.4.1944 mennessä olivat laukaisualustojen tappiot seuraavat: 18 täysin tuhoutunut, 48 oli kärsinyt vakavia vaurioita. 15.5.1944 mennessä oli tuhoutunut jo 24 laukaisualustaa, 58 vaurioitunut pahoin.

Crossbow pommitusoperaatiot sitoivat liittoutuneiden pommitusilmavoimien kapasiteettia ja tulivat melkoisen kalliiksi, menetettyjen pommikoneiden ja niiden miehistöjen muodossa.

Lähdeluettelo

• - V1, www.waffenlager.net, 1.4.2016
• - V-1 Fluing Bomb 1942-45, Steven J. Zaloga
• - V1 Die Fliegende Bombe Fi 103, Joachim Engelmann
• - Lentävien pommien jäljillä, Eurooppa tulessa, Janusz Piekalkiewicz

1.4.2016 (5.8.2025 10:47)