Kuusamo-Kiestinki sotatoimialueen kuvaus
Sotatoimialueen erityispiirteet
Korpisota 1941–1944 -historiateossarjassa tarkastellaan toisen maailmansodan aikaisia sotatapahtumia maantieteellisesti laajalla alueella, joka käsittää Kuusamon kunnan sekä käytännössä koko Suomen itärajan takaisen, niin sanotun Pohjois-Vienan alueen. Tutkimuksellinen tarkastelu ulottuu pohjoisessa napapiirin tuntumaan, etelässä lähes Röhön korkeudelle ja idässä Vienanmeren rannikolle saakka. Napapiiri sijaitsee noin 70 kilometrin etäisyydellä Kiestingistä pohjoiseen. Näin määrittyvä sotatoimialue muodostaa maantieteellisesti laajan kokonaisuuden, jonka luonnonolosuhteilla, kulkuyhteyksillä ja vuodenajoittaisilla sää- ja keliolosuhteilla oli huomattava vaikutus sotatoimien toteuttamiseen sekä joukkojen liikkuvuuteen ja huoltoon.
Alueen ilmastollisille olosuhteille oli ominaista pitkä ja ankara talvikausi. Talven kesto oli keskimäärin noin 178–182 vuorokautta, ja lämpötila pysytteli tällöin pääsääntöisesti pakkasen puolella. Kevätkauden pituudeksi voidaan arvioida noin 49–52 vuorokautta, jolloin lämpötila sijoittui pääosin 0–10 celsiusasteen välille. Kesäkausi kesti puolestaan noin 77–86 vuorokautta, ja sille olivat tyypillisiä yli 10 celsiusasteen lämpötilat. Sotilaallisesta näkökulmasta vuodenaikojen vaihtelu merkitsi huomattavia toimintaympäristön muutoksia. Erityisesti pitkä pakkaskausi asetti henkilöstön, aseistuksen, ajoneuvokaluston ja muun materiaalin toiminnalle poikkeuksellisen vaativat olosuhteet.
Talven ohella merkittävä toimintaa rajoittava tekijä oli kevään ja syksyn kelirikko. Kelirikon aikana tieolosuhteet heikkenivät olennaisesti, mikä vaikeutti joukkojen siirtoja, materiaalikuljetuksia ja erityisesti raskaamman kaluston käyttöä. Huollon toimivuuden turvaaminen edellytti tämän vuoksi huomattavien henkilö- ja kalustomäärien sitomista maantieverkoston kunnostamiseen ja ylläpitoon. Liikenneolosuhteiden merkitys korostui erityisesti alueella, jossa luonnonmaantieteelliset olosuhteet ja puutteellinen infrastruktuuri rajoittivat sotilaallista liikkuvuutta jo lähtökohtaisesti.
Kuusamon suunnalta Suomen itärajalta Pääjärven ja Tuoppajärven väliselle kannakselle ulottuva maasto muodostui pääosin laajoista korpimetsistä, pienialaisista metsäsaarekkeista sekä suo- ja rämealueista. Maaston rikkonaisuus ja tieverkon vähäisyys vaikuttivat olennaisesti joukkojen taktiseen toimintaan. Alueella toimineilta joukoilta edellytettiin erityisesti kykyä liikkua ja toimia metsäisessä korpimaastossa. Suunnistustaito, maaston hyväksikäyttö sekä kyky selviytyä pitkiä aikoja puutteellisten kulkuyhteyksien ja vaativien luonnonolosuhteiden vallitessa muodostivat keskeisiä edellytyksiä sotatoimien menestykselliselle toteuttamiselle.
Liikenneinfrastruktuurin puutteet muodostivat lisäksi merkittävän rajoitteen sotilaalliselle toiminnalle. Kuusamon ja sen itäpuolisten alueiden välillä ei ollut kattavaa ja nykyaikaiseen sotilasliikenteeseen soveltuvaa maantieverkostoa, vaan liikenne perustui suurelta osin kapeisiin ja paikoin heikkokuntoisiin kärryteihin. Autoliikenne oli näillä väylillä hidasta ja vaivalloista, ja erityisesti raskaamman kaluston käyttö saattoi olla tietyissä olosuhteissa kokonaan mahdotonta.
Kiestinki muodosti tässä suhteessa alueen merkittävimmän liikenteellisen solmukohdan. Kiestingistä itään johti noin 60 kilometrin mittainen maantie Louheen, minkä lisäksi alueella oli rautatieyhteys Louhen asemalle. Louhen kautta avautui yhteys Neuvostoliiton pohjoiseen rautatieverkostoon ja sotilaallisesti erittäin merkittävään Muurmannin rataan, josta Neuvostoliitossa käytettiin nimitystä Kirovin rata. Rautatieyhteyden merkitys oli sotatoimien kannalta huomattava, sillä Muurmannin rata muodosti tärkeän pohjois–eteläsuuntaisen kuljetusväylän. Noin 1 452 kilometrin pituinen rata yhdisti Barentsinmeren rannalla sijaitsevan Murmanskin Leningradiin. Tämän liikenneväylän merkitys ulottui siten huomattavasti tutkimuksen kohteena olevaa Kuusamo–Kiestinki-sotatoimialuetta laajemmalle ja kytki alueen osaksi Neuvostoliiton pohjoisten sotilaallisten ja logististen yhteyksien kokonaisuutta.
Sotatoimialueen maantieteellisiä ja luonnonmaantieteellisiä erityispiirteitä ei siten voida tarkastella pelkästään taustatekijöinä, vaan ne muodostivat olennaisen osan sotatoimien toimintaympäristöä. Ilmasto, vuodenaikojen vaihtelu, maaston vaikeakulkuisuus sekä tie- ja rautatieverkoston rakenne vaikuttivat samanaikaisesti joukkojen liikkuvuuteen, huollon järjestämiseen, ase- ja ajoneuvokaluston käyttöön sekä operaatioiden taktiseen toteuttamiseen. Näiden tekijöiden huomioiminen on siten välttämätöntä arvioitaessa Kuusamo–Kiestinki-suunnan sotatoimien luonnetta ja niiden asettamia vaatimuksia alueella toimineille suomalaisille, saksalaisille ja neuvostoliittolaisille joukoille.
