Kuusamon kirkon tuho syksyllä 1944

Kuusamon kirkon polttajasta syksyllä 1944 on pitkään ollut keskustelua. Useimmat ovat sanoneet, että saksalaiset polttivat kirkon. On kuitenkin ollut niitäkin, jotka väittävät, että kirkon polttivatkin puna-armeijan sotilaat tai jopa suomalaiset "huligaanit".

Viime vuosien aikana on esiin noussut näkemys, että kirkon polttikin puna-armeija. Näkemys pohjautuu suomalaisten aikalaisten antamiin haastatteluihin. Näihin haastatteluihin pohjaten on Kuusamon paikallislehdessä jopa väitetty, etteivät saksalaiset voineet kirkkoa polttaa. Tässä suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se, että haastattelut on sellaisenaan hyväksytty pitäviksi todisteiksi. Selvästikään ei ole tutkittu, olivatko lausunnon antajat edes kyseisenä aikana paikan päällä. Joten voivatko kyseiset lausunnot pitää paikkansa? Samalla on tehokkaasti sivuutettu kaikki muut todisteet asiassa.

JOHDANTO

Johdannossa pyritään selvittämään faktatiedon pohjalta niitä tapahtumia ja olosuhteita, jotka johtivat Kuusamon kirkon tuhoutumiseen syksyllä 1944.

Kuusamon kirkonkylän polttaminen

Saksalaiset aloittivat Kuusamon kirkonkylässä omien kohteiden polttamisen jo 13.9.1944, mikä jatkui pian (19.9.1944) myös kuusamolaisten, lähinnä julkisten rakennusten polttamisella, tulen levitessä myös yksityistaloihin. Saksalaiset myös syyllistyivät yksityisomaisuuden ryöstelyyn vastoin XVIII vuoristoarmeijakunnan (XVIII.(Geb.) A.K) komentajan ja paikalliskomendantin selkeää käskyä. Saksalainen komendantti puolestaan käski pidättää Kuusamoon jääneen valtuuskunnan syyttäen heitä ryöstelystä ja tuhopoltoista. Uffz. Oheimin (1.(F)/124 Schwarm Lappland) ottamasta ilmavalokuvasta (21.9.1944) näkyy, kuinka Kuusamon kirkonkylän polttaminen oli täydessä käynnissä.⁵⁹² Tulipalot levisivät Kuusamon kirkonkylän puurakenteisissa rakennuksissa verrattain hallitsemattomasti eikä eritellyt julkisia rakennuksia ja yksityisessä omistuksessa olevia.

Erikoista yksityisomaisuuden tuhoamisessa oli se, että XVIII.(Geb.) A.K:n komentaja General der Infanterie Hochbaum, oli käskyssään 22.9.1944 erityisesti kieltänyt polttamisen ja hävittämisen ilman divisioonan komentajan lupaa.

• - 17.09.1944 klo 09.00, Kuusamo muuttui (Geb.)A.O.K.20:n ilmoituksella sotatoimialueeksi
• - 17.09.1944 klo 19.45, viimeiset suomalaiset sotilaat poistuivat Kuusamon kirkonkylästä
• - 21.09.1944 klo 15.47, Luftwaffen ilmakuva, josta selviää, että osa Kuusamoa on tulessa, kirkko polttamatta
• - 22.09.1944 klo 16.45, kuusamolaisvaltuuskunta poistuu kirkonkylästä, kirkko edelleen polttamatta
• - 26.09.1944 klo 05.00-12.00 kolme saksalaista SS-pataljoonaa vetäytyy kirkonkylän halki kohti Posiota
• - 27.09.1944, saksalainen Jagdkommando poistuu kirkonkylästä, puna-armeija etenee Kuusamon kirkonkylään
• - 12.10.1944 suomalainen valtuuskunta vierailee Kuusamossa, kirkko on poltettu

Poltetun maan taktiikka

Saksalaiset joukot noudattivat vuonna 1944 poltetun maan taktiikkaa lähes kaikkialla itärintamalla, aina kun se vetäytymisen yhteydessä oli mahdollista. Asiaa tulkiten myös Kuusamon polttaminen kuului ns. poltetun maan taktiikkaan eli viholliselle ei saanut jättää mitään käyttökelpoista, mikä edistäisi heidän toimintaansa alueella. Näin ollen Kuusamon polttaminen ei ollut kostotoimenpide suomalaisia vastaan, vaan sillä pyrittiin vaikeuttamaan puna-armeijan etenemistä ja tukeutumista Kuusamoon. Varsinaiset sotatoimet suomalaisten ja saksalaisten välillä alkoivat vasta myöhemmin Pudasjärvellä.

Rikososaston tutkintapöytäkirja (29.9.1944)

Pohjois-Suomen evakuointikeskuksen Rikososaston tutkintapöytäkirja (29.9.1944) kertoo seuraavaa. Kuusamon evakuoinnin päätyttyä jäi Kuusamon kirkonkylään Sisäasianministeriön määräämä valtuuskunta, johon kuului nimismies Väinö Isola, luutnantti Seppo Alanne, kansanopistonjohtaja Reino Pajari, työnjohtaja Eemil Räisänen, maanviljelijä Jaakko Lohilahti ja talonmies Aaro Määttä. Alun perin, valtuuskunnan tarkoituksena oli valvoa Suomen ja Kuusamon kunnan etuja sekä suojella suomalaista omaisuutta. Alle on koottu otteita valtuuskuntaan kuuluneiden lausunnoista.

Reino Pajari

Kuusamon kansanopiston johtaja agronomi Reino Pajari kertoo Pohjois-Suomen evakuointikeskuksen Rikososaston tutkintapöytäkirjassa (29.9.1944) seuraavaa. Kuusamosta lähtöhetken aikaan 22.9.1944 klo 16.45 oli Kuusamon kirkonkylän tiheimmin asuttu osa yhtenä tulimerenä. Palaneiden talojen lukumäärästä hänellä ei henkilökohtaisesti ollut tarkkaa tietoa. Kirkosta hän ei mainitse mitään, mutta edellisenä päivänä oli Kansanopiston pihalla ollut saksalainen upseeri sanonut hänelle, että he polttavat kaiken mitä he eivät voi ottaa mukaansa. Pajari kertoo myös nähneensä 22.9.1944 kurittomia saksalaisia, noin viiden miehen sotilasporukoita, kiertelemässä ympäri kirkonkylää.

Kommentti

Saksalainen upseeri kertoi Pajarille, että he polttavat kaiken, mitä he eivät voi ottaa mukaansa. Tämä kertoo paljon saksalaisten asenteesta vallitsevaan tilanteeseen. Kiertelevät saksalaiset miesporukat ryöstelivät ja sytyttivät tulipaloja.

Jaakko Lohilahti

Kuusamolaisvaltuuskuntaan kuulunut maanviljelijä Jaakko Lohilahti kertoo Pohjois-Suomen evakuointikeskuksen rikososaston tutkintapöytäkirjassa (29.9.1944) seuraavaa. Suomalaisen sotaväen poistuttua 17.9.1944 aloittivat läpikulkumatkalla olevat Kiestingin suunnalta vetäytyvät saksalaiset joukot Kuusamon kirkonkylän ryöstämisen. Ryöstön kohteeksi jäi lähinnä siviiliväestön jättämä omaisuus. Saksalaiset jatkoivat ryöstämistä ainakin valtuuskunnan poistumiseen asti, vaikka valtuuskunta protestoikin ryöstämistä.

Lohilahti kertoo myös, kuinka saksalaiset aloittivat 20.9.1944 laittamaan sytykkeitä kirkonkylän taloihin. Esimerkiksi kertoja oli itse nähnyt, kuinka viisi saksalaista oli asettanut 20.9.1944 sytykkeitä Tammen taloon. Sytykkeinä oli käytetty sanomalehtiä ja olkia, jotka oli sitten valeltu bensiinillä tai naftalla. Tulipalojen sytyttämisen saksalaiset aloittivat 21.9.1944. Seuraavana päivänä saksalaiset panostivat Esson bensiiniaseman maanalaiset polttoainesäiliöt.

Kommentti

Tämä osoittaa, etteivät rintamalta vetäytyneet saksalaiset sotilaat noudattaneet saamansa käskyä tai sitten heitä ei jostain syystä ollut siitä informoitu. Joka tapauksessa tämä kurittomuus ilmeni myös tuhopolttoina, jolloin tuli levisi pian verrattain hallitsemattomasti koko Kuusamon kirkonkylään. Ei ole todisteita siitä, että saksalaiset olisivat yrittäneet paloja sammuttaa.

Suomalaisvaltuuskunta

Rajajääkäriprikaatin komentajan eversti Juvan ilmoituksen mukaan Kuusamossa vieraili iltapäivällä 12.10.1944 valtuuskunta, jonka tehtävänä oli selvittää asukkaiden paluun mahdollisuuksia. Luvan vierailulle oli antanut 5.10.1944, puna-armeijan 54. divisioonan komentaja eversti Degtjarjev. Eversti Juvan mukaan valtuuskuntaan kuului Kuusamon piirin vt. nimismies Väinö Isola, Kuusamon kunnallislautakunnan esimies pankinjohtaja Pekka Alavuotunki ja poliisi Taite Perälä. Tämä valtuuskunnan vierailu uutisoitiin Helsingin sanomissa 18.10.1944.

Helsingin Sanomissa 18.10.1944 julkaistussa artikkelissa kerrotaan, kuinka valtuuskunta (pankinjohtaja Pekka Alavuotunki, Toivo Kemppainen, Pekka Kolva ja E. Lavi) olivat vierailleet 12.10.1944 puna-armeijan miehittämässä Kuusamossa. He raportoivat saksalaisten tihutöistä seuraavaa: koko Kuusamon kirkonkylä oli poltettu lukuun ottamatta pappilan pirttiä, saunaa ja ulkorakennuksia sekä kolmea vähäistä rakennusta. Heidän kertoman mukaan, tuli oli tuhonnut mm. kirkon.¹⁶⁶

Yhteenveto

Kiistattomaan faktatietoon pohjautuen voidaan siis todeta, että Kuusamon kirkko poltettiin 22.9.1944 klo 16.45 – 12.10.1944 välisenä aikana tahallisesti tai tahattomasti. Näiden tietojen pohjalta ei kuitenkaan voida päätellä tarkasti, minä päivänä ja kenen toimesta kirkko poltettiin. Saksalaisilla oli mahdollisuus polttaa kirkko 22.9.1944 – 27.9.1944 välisenä aikana. Venäläisillä puolestaan 27.9.1944 – 12.10.1944 välisenä aikana.

Aiempi tutkimus

Lääninneuvos Eero Ehon tekemän tutkimustyön mukaan kuusamolaisella Fredrik Meskuksella oli erinomainen näköyhteys kolmiomittaustornista kirkonkylään. Ehon mukaan Meskus seurasi kirkonkylän tapahtumia ja teki muistiinpanoja. Muistiinpanot koottiin Koillissanomiin 4.9.1956 haastattelun muodossa. Ainakin lääninneuvos Eero Eho piti tietoja luotettavina ja toteaa, ettei tapahtumille muita suomalaisia silminnäkijöitä ole. Kuitenkin Eho mainitsee Hauptmann Tischoffin, joka oli Kuusamossa käydessään todennut saksalaisten polttaneen kirkon. ²¹⁰

Lääninneuvos Eero Ehon tutkimuksessa käy selkeästi ilmi, että kirkon polttivat Kiestingistä tulleet saksalaiset SS-joukot.

TUTKIMUS

Tutkimuksessa haetaan vastausta tutkimuskysymykseen: Kuka poltti Kuusamon kirkon syksyllä 1944?

Jotta tähän epäselvään historian tapahtumaan saataisiin vastaus tai edes jonkinlaista selvyyttä, täytyy ensin tutkia objektiivisesti kaikkia mahdollisia asiaan liittyviä todisteita, lähdekritiikki muistaen. Alle on koottu kaikki käsiin saadut todisteet kirkon mahdollisesta polttajasta. Näiden todisteiden avulla pyritään samaan vastaus, milloin ja kenen toimesta Kuusamon kirkko ja kellotapuli poltettiin. Lue lisää: Mikä on tieteellinen tutkimus

TODISTEET

Johdannossa kuvattiin Kuusamon kirkonkylän olosuhteita syksyllä 1944 ja otettiin esille mm. lääninneuvos Eero Ehon aiempi tutkimus. Nyt tutustumme kaikkiin mahdollisiin todisteisiin Kuusamon kirkon polttamiseen liittyen syksyllä 1944.

Todisteita on kaikkiaan 14 kappaletta. Niitä kaikkia arvioidaan käytettävissä olevien faktatietojen valossa. Ensin esitellään todiste, sitten sitä kommentoidaan faktojen valossa ja arvioidaan todisteen luotettavuutta ja lopuksi on johtopäätös, missä arvioidaan todisteen lopputulema.

1. Hauptmann Heinz Tischoff

Hauptmann (kapteeni) Heinz Tischoff toimi XVIII.(Geb.) A.K:n Kuusamon viestikeskuksen (A.O.K. Meldekopf Kuusamo) päällikkönä. Hän sai 13.9.1944 tehtäväksi tuhota kirkon lähellä lehtikuusien katveessa olevat viestiparakit. Hän ei polttanut parakkeja, vaan räjäytti ne käyttäen pieniä räjähdyspanoksia säästäen näin kirkon ja lehtikuuset tulipalolta.²¹⁰

Kun Heinz Tischoff vieraili sodan jälkeen Kuusamossa, kertoi hän saksankielentaitoiselle kelloseppä Reino Tammelle, että kirkon polttivat Kiestingistä tulleet saksalaisen SS-joukot.²¹⁰

Kommentti

Näillä Kuusamon polttamiseen määrätyillä Kiestingin suunnalta vetäytyneillä SS-miehillä ei välttämättä ollut samanlaisia tunnesiteitä Kuusamoon, kuin siellä vuosia palvelleilla huoltojoukoilla. Nämä SS-miehet eivät kaikki olleet saksalaisia, vaan mukana oli myös ns. volksdeutscheja, eli ulkosaksalaisia. Näitä ulkosaksalaisia oli ainakin Unkarista ja Balkanin maista. Olisi erikoista, jos saksalainen Hauptmann Tischoff ei puhuisi totta. Hänen kannaltaan on varmasti ollut epämiellyttävää myöntää saksalaisten olleen tuhotyön takana.

Johtopäätös

Hauptmann Tischoff toteaa yksiselitteisesti saksan kielen taitoiselle kelloseppä Reino Tammelle, että saksalaiset SS-joukot polttivat kirkon.

2. Otto Messner

Saksalainen veteraani Otto Messner (SS-G.J.R. 12 "Michael Gaissmair") kertoo kirjassaan Aber ich lebe noch, sivulla 281 seuraavaa: Väsyneinä, lähes apaattisina, saavuimme lopulta Kuusamoon. Täysin tuhoutuneen kirkon vieressä, näimme saksalaisten SS-pioneerien (II./2./SS-Geb.Pi.Btl. 6) kaivavan syvää kuoppaa, upottaakseen kaksi kirkonkelloa: emme ymmärtäneet, miksi he näkivät niin paljon vaivaa. Koska minulla oli taas kerran ”nenä edessä” ja osoitin suurta kiinnostusta, minua pyydettiin mukaan kaivuutyöhön: sen minä sain uteliaisuudestani! Minun oli pakko tehdä töitä, vaikka olisin mieluummin levännyt.

Johtopäätös

Otto Messner siis toteaa kirjassa, että hän itse näki maan tasalle poltetun kirkon vielä, kun kirkon kelloja kaivettiin maahan. Lisäksi on todettava, että komppania, jossa Messner palveli, oli Kuusamon kirkonkylässä sopivaan aikaan, mikä täsmää täysin Messnerin kertomuksen kanssa. Tämän tiedon mukaan saksalaiset polttivat kirkon.

3. Thomas Müller

Saksalainen veteraani Thomas Müller (SS-G.J.R. 12 "Michael Gaissmair") kirjoittaa muistiinpanoihinsa pohjautuvassa artikkelissaan seuraavasti: "irtauduimme pilkkopimeässä suomalaisten vanhoista asemista. Vihollinen ei pienestä mekkalasta huolimatta havainnut lähtöämme. Meteliä syntyi kun yksi joukkueeni miehistä kompastui ja kaatui varusteineen pimeässä. Hän älähti kivusta satuttaessaan päänsä. Joukkueenjohtaja vain vaivoin hillitsi kiukkunsa. Marssimme kohti Kuusamon kirkonkylää, ylitimme joen paria lankkua myöten, jonka vieressä pioneerimme odottelivat meitä Schwimmwageninsa kanssa. Saavuimme osin tulessa olevaan kirkonkylään. Kitkerä savu kirveli silmiämme ja yritimme vältellä pahiten tulessa olevia rakennuksia. Joka puolella oli polttamisesta syntynyttä rojua. Näin tienristeyksessä kirkon kellot maassa. Vierellä oli joitakin pioneereja ja pari Schwimmwagenia. Kaikki rakennukset olivat alueelta poltettu ja tai vielä paloivat, myös entinen sairaala ja kirkko olivat palaneet. Jatkoimme marssiamme, välillä yökkäillen, sillä savu meni silmiin ja keuhkoihin. Sotilaskotimme oli maan tasalla, samoin eri huoltoyksikköjemme leirit. Pidimme taukoa erään raunioleirin vierellä ja jatkoimme matkaa Posion suuntaan, missä omat joukkomme odottivatkin vahvoissa asemissa joen takana.

Johtopäätös

Thomas Müller siis toteaa Kuusamon kirkonkylän olleen ilmiliekeissä heidän marssiessaan kirkonkylän halki 26.9.1944. Hän myös mainitsee sairaalan ja kirkon olleen jo poltetut. Myös Müller oli yksi viimeisistä kirkonkylän läpi kulkeneista ja arkistotietojen mukaan hänen komppaniansa oli sopivaan aikaan Kuusamossa. Tämän tiedon mukaan saksalaiset polttivat kirkon.

4. Werner Adam

Saksalainen veteraani Werner Adan kirjoittaa kirjassaan Leben und Überleben: Ohitimme Kiestingin ja Oulun teiden risteykset (Toranginahon risteys). Tällä kertaa siellä ei ollut juuri lainkaan liikennettä. Meille se oli merkki siitä, että olimme ilmeisesti viimeiset "mohikaanit". Kuusamon kirkonkylä paloi monin paikoin. Jouduimme juoksemaan tien reunassa olevien palavien talojen lämpösäteilyn ohi.⁴⁴

Johtpäätös

Werner Adam toteaa Kuusamon kirkonkylän olleen ilmiliekeissä heidän marssiessaan kirkonkylän halki. Adam oli yksi viimeisistä kirkonkylän läpi kulkeneista 26.9.1944. Valitettavasti hän ei mainitse kirkosta mitään, mutta antaa kuitenkin kuvaa siitä, miten tulipalot roihusivat edelleen valtoimenaan ja kuinka kuuma kirkonkylässä oli tulipalojen vuoksi. Aivan kuten Messner ja Müllerkin tapahtumaa kertomuksissaan kuvaavat.

5. Fredrik Meskus

Reino Rinne haastatteli 6.11.1965 ilmestyneeseen Koillissanomiin Fredrik Meskusta. Meskus kertoi lehtihaastattelussa, että hän jäi viimeistenkin saksalaisten joukkojen poistuttua Kuusamosta aamulla 27.9.1944 salaa Kuusamon Meskusvaaraan vaimonsa Henna Meskuksen, veljensä Heikki Meskuksen ja Kalervo Nissin kanssa.

Fredrik Meskus kertoi haastattelussa, että saksalaiset polttivat Kuusamon kirkon ja kellotapulin 20.9.1944. Meskus toteaa haastattelussa Kuusamon kirkonkylän polttamisen aloitetun jo 19.9.1944 ja Kuusamon kirkon kylä oli poltettu miltei kokonaan 22.9.1944 mennessä.¹⁶⁷

Kommentti

Meskuksen ilmoittama kirkon polttamisen päivämäärä 20.9.1944 ei pidä paikkansa. Tämän asian todistaa Saksan Luftwaffen ottama ilmakuva 21.9.1944, jossa kirkko oli vielä pystyssä sekä kuusamolaisvaltuuskunnan kertomus. Valtuuskunnan kertomuksen mukaan kirkko oli polttamatta vielä 22.9.1944 klo 18, kun valtuuskunta lähti saksalaisten kuljettamana kohti Rovaniemeä. Fredrik Meskus on siis varmuudella erehtynyt ainakin päivämäärän osalta.

Meskusvaarasta on Kuusamon kirkolle matkaa yli kymmenen kilometriä. On erittäin todennäköistä, ettei Meskuksen tähystyspaikasta Meskusvaaran kolmiomittaustornista nähnyt kunnolla kirkolle asti. On myös syytä huomioida, että vanha kirkko oli nykyistä kirkkoa selvästi matalampi, lisäksi Kuusamossa oli tuolloin paljon rakennuksia tulessa ja suuret savupilvet varmasti myös haittasivat havainnoimista.

Johtopäätös

Meskuksen lausuntoa ei voi pitää luotettavana. Hän erehtyy kiistattomasti aikakin päivämäärän osalta. Edellä mainituissa olosuhteissa tähystäminen on varmasti ollut haasteellista ja tarkkojen havaintojen tekeminen jopa mahdotonta.

6. Väinö Ojalehto

Tauno Pätsi haastatteli jossain vaiheessa (päivämäärä ei tiedossa) aikoinaan Kuusamossa ylikonstaapelina toiminutta Väinö Ojalehtoa, joka puolestaan oli joskus haastatellut Fredrik Meskusta. Ojalehdon mukaan Fredrik Meskus oli haastattelussa sanonut, että kirkko oli polttamatta, kun puna-armeija tuli Kuusamoon. Pätsi puhuu haastattelussa kahdesta silminnäkijästä, jotka olivat Fredrik Meskus ja Veikko Isoaho.²¹⁸

Kommentti

Haastattelun sisältämät tiedot ovat valitettavasti hieman epämääräiset ja voiko tätä muistelusten tulosta pitää luotettavana, varsinkin kun kyse on ns. toisen käden tiedosta. Tämän haastattelun mukaan Meskus olisi vanhuuden päivinään sanonut, että "kirkko jäi...". Jos Meskus tarkoittaa tällä, ettei kirkkoa poltettu, ei tämä ole linjassa hänen aiemman (1956) haastattelun kanssa. On hieman vaikea sanoa kumpaa kertomusta tässä pitäisi uskoa, Meskuksen aiemman (1956) haastattelun kanssa. On hieman vaikea sanoa kumpaa kertomusta tässä pitäisi uskoa: Meskuksen vuonna 1956 antamaa alkuperäistä lausuntoa Koillissanomille (vaikka päivämäärätieto onkin väärä) vai Meskusta myöhemmin haastatellutta ja haastatteluaan joskus muistellutta henkilöä.

Johtopäätös

Ei ole tiedossa miksi Meskus olisi lausuntoaan muuttanut. Kun tähän vielä lisätään tosiasia, ettei Meskus voinut Meskusvaaran kolmiomittaustornista käsin tehdä luotettavia havaintoja, voidaan sanoa, että Meskuksen lausunto on hyvin kiistanalainen eikä sille valitettavasti voi antaa painoarvoa. Meskus ei siis voinut varmuudella nähdä paloiko kirkko vai ei. Ehkäpä tässä on samalla vastaus kysymykseen, miksi Meskus lausuntoaan muutti? Hän ei yksinkertaisesti ollut varma asiasta.

7. Veikko Isoaho

Veikko Isoaho on antanut haastattelun, josta on tehty äänitallenne. Tämän tallenteen mukaan sotamies Veikko Isoaho oli ollut Karjalankannaksella mukana taisteluissa ja saanut lomaa päästäkseen veljensä (Vilho Isoaho 4.10.1944+) hautajaisiin Yli-Kiiminkiin. Hän kertoo matkanneensa Kuusamoon sitä miehittäneitä puna-armeijan sotilaita vältellen. Kertomuksen mukaan matkanteko oli katkennut Murtovaarassa venäläisiin sotilaisiin, mutta hänellä oli kertomansa mukaan ollut ilmoittautumisvelvollisuus Kuusamossa. Hän oli liikkunut jalan metsiä pitkin Toranginahoon. Kertomuksen mukaan: ”…oli joutunut tulemaan syksyllä 1944 Kuusamoon venäläismiehityksen alkuvaiheessa ilmoittautumaan Kuusamossa, ei ollut enää mitään suomalaista virkavaltaa". Veikko Isoaho oli myös todennut, että polttamatta olivat kansanopisto, Osula, kirkko ja tapuli. Hänen sanojensa mukaan tapulin ovet rehottivat auki. Paikalla oli muutamia suomalaisia sotilaita, joista osa oli haavoittuneita. Sitten matka oli jatkunut ja edelleen Yli-Kiiminkiin.

Kommentti

Valitettavasti sotamies Veikko Isoaho muistaa tässä asian väärin. Kukaan suomalainen sotilas ei joutunut tulemaan Kuusamoon ilmoittautumaan puna-armeijan miehityksen aikana. Puna-armeija ei edes päästänyt suomalaisia sotilaita Kuusamoon. Suomalaiset sotilaat ja mahdolliset haavoittuneet olivat poistuneet Kuusamosta jo 17.9.1944. Joten hän ei mitenkään olisi voinut nähdä suomalaisia sotilaita Kuusamossa venäläismiehityksen aikana. Eikä Isoaholla voinut missään tapauksessa olla mitään ilmoittautumisvelvollisuutta Kuusamossa, koska hän oli saanut loman veljensä hautajaisiin Yli-Kiimingissä. Sota-aikana ei sotilas lomallaan voinut matkustella miten halusi, vaan matkustusreittikin oli tarkkaan määrätty. Siitä poikkeaminen olisi ollut sotilaskarkuruutta.

Tosiasiassa sotamies Veikko Isoaho palveli kesällä 1944 Pitkärannassa Laatokan pohjoisrannalla, 23.Er.Lin.RK:n riveissä linnoitustöissä. Komppania siirtyi syyskuussa 1944 Miehikkälään. Veikko Isoaho sai kantakortin ja lomatodistuksen tietojen mukaan lomaa vasta 17.10.1944 ja hän matkusti junalla Ouluun 18.10.1944. Oulusta matka jatkui Ylikiiminkiin, jossa hän ilmoittautui lomapaikkakunnalle Ylikiimingin suojeluskunnassa ja sai leiman lomatodistukseensa. Saman asian todistaa yksikön muona- ja päivärahavahvuuskirja. Sen mukaan Isoaho oli Miehikkälässä vielä 17.10.1944. Lomatodistusten, sekä muona- ja päivärahavahvuuskirjojen perusteella Isoaho oli paikalla yksikössään 19.6.-17.10.1944.

Johtopäätös

Näiden tietojen perusteella Isoaho ei siis muista tapahtumia oikein. Hän ei siis ole mitenkään voinut olla tapahtumahetkellä (25.9.-12.10.1944) Kuusamossa ja nähdä kirkkoa pystyssä puna-armeijan miehittämässä Kuusamon kirkonkylässä. Muistutuksena mainittakoon, että suomalainen valtuuskunta vieraili Kuusamossa jo 12.10.1944, jolloin varmuudella havaittiin, että kirkko oli maan tasalle poltettu. Tämän perusteella Isoahon antama haastattelu ei yksinkertaisesti pidä paikkansa.

8. Mauno Säkkinen

Mauno Säkkinen (ilmoittamansa mukaan viestimies 2./RajaJP 8) kertoo 7.9.1997 päivätyn haastattelun mukaan joutuneensa vetämään puhelinkaapelia Kuoliolta Toranginahoon vielä, kun venäläisiä joukkoja oli Kuusamossa tekemässä lähtöä pois. Hän kertoo nähneensä Maaselässä venäläisten puomilla venäläisen vartiomiehen. Säynäjävaarassa hän kertoo nähneensä paljon venäläisiä sotilaita. Toranginahossa hän sanoi nähneensä heinäladon, johon majoittuivat ja ottivat puhelinyhteyden Kuoliolle. Venäläiset olivat poistumassa Kuusamosta. Tämän jälkeen haastattelija johdattelee haastateltavan kertomaan ”riihestä”. Haastateltava kertoi sitten nähneensä haastattelijan sanoja mukaillen kirkon penkkejä ja saarnastuolin venäläisten Torangin mäen päälle pystyttämässä haastateltavan omin sanoin: "riihi vai mikä se oli semmonen venäläisten juhlapaikka siellä Toranginahossa?".

Kommentti

Mauno Säkkinen (2./RajaJP 8) lähetettiin 12.5.1944 radiosähköttäjäkurssille (yksikköön 5175, eli 1./VP 13). RajaJP 8:n riveissä hän oli siis ainakin 12.5.1944 asti. Säkkinen palasi sähköttäjäkurssilta pataljoonan esikuntakomppaniaan Taivalkoskelle ja sai käskyn palata takaisin yksikköönsä 2./RajaJP 8 vasta 25.11.1944 eli yli viikko sen jälkeen, kun puna-armeija oli poistunut Kuusamosta. Säkkinen ei siis ollut ensimmäisten Torankiin saapuvien mukana.

Säkkinen ei ole mitenkään voinut nähdä venäläisiä sotilaita Maaselässä ja Säynäjävaarassa, sillä puna-armeija oli poistunut jo yli viikko ennen Säkkisen mahdollista saapumista. Huomion arvoista myös on, että 2./RajaJP 8:n riveissä oli paljon kuusamolaisia ja on kovin erikoista, etteivät muut kuusamolaiset ole havainneet kirkonpenkkejä Torangissa. Kun Säkkistä haastateltiin vuonna 1997, oli vielä useita yksikön veteraaneja elossa, joten oliko Säkkinen huolissaan näiden veteraanien mahdollisesti eriävistä mielipiteistä, on vaikea sanoa. Joka tapauksessa Säkkinen oli haastattelussa jostain syytä kovin huolissaan, ettei haastattelua julkaista missään ja hän suostui puhumaan asiasta vasta kun hänelle vakuuteltiin, että haastattelua ei julkaista.

Täytyy myös esittää kysymys, mitä kirkonpenkit tekivät venäläisten sotilaskodissa (riihessä)? Eikö suurikokoiset ja raskaat kirkon penkit, jotka olivat samankaltaiset kuin nykyisessäkin kirkossa, olisi olleet suhteellisen epäkäytännölliset sotilaskotikäytössä, puhumattakaan nyt saarnastuolista?

Jos kuitenkin oletetaan, että kirkon penkit olivat riihessä, kuten väitetään, minne ne sieltä joutuivat? Puna-armeijan poistuttua niistä ei ole tietoa. Voisi ajatella, että useampikin kuusamolainen olisi nämä kirkon penkit Kuusamoon paluun jälkeen nähnyt. Asiasta varmasti olisi ollut keskustelua. Tästä ei kuitenkaan ole mitään tietoa.

Johtopäätös

Mauno Säkkisen antama lausunto on kovin erikoinen. Lausunnon epätarkkuudet ja huoli haastattelun mahdollisesta julkaisusta huoletti kovasti. On todettava, etteivät edellä mainitut asiat ainakaan paranna lausunnon luotettavuutta, varsinkin kun Säkkinen ei arkistotietojen mukaan voinut olla Toranginahossa ilmoittamanaan aikana, kun venäläiset olivat vielä poistumassa. Puna-armeija poistui Kuusamosta 17.11.1944 ja Säkkinen siirtyi Taivalkoskelta rajakomppaniaan (2./RajaJP 8) vasta 25.11.1944.

Voidaanko kirkonpenkkien mahdollista siirtämistä ulos kirkosta pitää todisteena siitä, polttiko kirkon saksalaiset vai venäläiset? Kirkonpenkit eivät suoranaisesti todista mitään itse kirkon polttajasta, sillä muutakin kirkonkylän eri talojen irtaimistoa löytyi raunioista.

9. Albert Tauriainen

Albert Tauriainen toimi kertomansa mukaan autonkuljettajana suomalaiselle upseerille, joka vieraili Kuusamon kirkonkylässä venäläisen komentoportaan luona. Kirkko toimi tuolloin hevostallina ja kirkon penkit oli siirretty ulos. Päivämäärä tietoa tapahtuneelle ei valitettavasti ole.

Kommentti

Rajajääkäripataljoona 8:n (RajaJP 8) sotapäiväkirjat ja Eero Ehon tutkimus, eivät kerro tällaisesta suomalaisen upseerin vierailusta mitään. Ainut merkintä on, kun kapteeni Isola (2./RajaJP 8) sai 6.10.1944 klo 21.30 käskyn marssia komppaniansa kanssa Taivalkoskelta Kuoliovaaraan ja ottaa siellä yhteys neuvostojoukkoihin. Komppania saapui Kuoliovaaraan aamulla 10.10.1944.

Kapteeni Isolan valtuuskunta lähti 12.10.1944 polkupyörillä Kuusamon kirkonkylään ja ylittivät Kuoliojoen sillan, joka oli juuri saatu korjattua. Myös saksalaisten asettamat miinat oli lopultakin saatu raivattua tieltä. Ensimmäinen vierailu Kuusamon kirkonkylässä siis sallittiin monien vaiheiden jälkeen vasta 12.-13.10.1944 ja tuolloin oli kirkko sinne saapuneen valtuuskunnan mukaan jo poltettu.^{210, 336}

Sotapäiväkirjan tietojen valossa Tauriaisen antama lausunto ei valitettavasti pidä paikkansa. Kuusamon kirkonkylään ei olisi autolla edes päässyt, ennen kuin 13.10.1944 jälkeen. Syynä räjäytetyt sillat, täysin hävitetyt tieosuudet (esim. Kuolion länsipuolella) ja purkamattomat miinoitteet. Lisäksi on todettava, että puna-armeija ei miehitettyyn Kuusamoon olisi suomalaisia sotilaita päästänyt.

Uusimman tutkimustiedon mukaan Tauriainen vieraili syksyllä 1944 Kuusamossa. Hän oli tuolloin autonkuljettajana kapteeni Haurulle. Kapteeni Hauru tosin saapui Tauriaisen ja 28 muun reserviläisen kanssa Kuusamoon 15.9.1944 auttamaan evakuoinnissa. On todennäköistä, että Tauriainen muistelee tätä tapausta, mutta muistaa valitettavasti ajankohdan väärin ja sekoittaa saksalaiset venäläisiin. Kirkko oli todistettavasti vielä pystyssä 15.9.1944.

Johtopäätös

Autonkuljettaja Tauriaisen lausunto ei pidä paikkansa, sillä hän erehtyy ajankohdasta. Hän vieraili Kuusamon evakuoinnin aikaan, ei venäläismiehityksen aikana.

10. Seppo Ervasti

Kuusamossa historian opettajana ja pappina toiminut Seppo Ervasti, on kirjoittanut kirjoja Kuusamon historiasta. Kun saksalainen veteraaniryhmä vieraili Kuusamossa sodan jälkeen Franz Schreiberin (SS-G.J.R. 12 "Michael Gaissmair" entinen komentaja) kanssa, paljastivat he mm. Kuusamon kirkonkellojen sijainnin. Franz Schreiberin mukana ollut "adjutantti" oli kertonut Kuusamon pappilassa Ervastille, että Schreiber oli saanut esimieheltään (Generalleutnant F. Hochbaum) viestin, jonka mukaan kirkonkylä tullaan tuhoamaan ja kirkko sen mukana. Schreiber halusi kuitenkin pelastaa ainakin kirkonkellot. Niinpä hän antoi SS-pioneereille määräyksen ottaa kellot alas ja hautaamaan ne saksalaisten sankarihautausmaan ja vanhan hautausmaan väliin.

Ervasti otti myös Koillissanomissa 6.11.2018 kantaa kirkon polttamiseen. Hän sanoo mm. huonekalujen säästymisestä seuraavaa (viitaten kirkon penkkeihin): "Mikäli Kuusamon talojen jälkeen jääneet huonekalut jotakin todistaisivat polttajista, niin useimpien kirkonkylän talojen polttaminen menisi venäläisten piikkiin. Mm. aluelääkärin ja pappilan huonekaluja on löytynyt venäläisten korsuista. Syystä tai toisesta saksalaiset ovat halunneet suojella eräitä huonekaluja".

Kommentti

On totta, että Franz Scheiber vieraili seurueineen sodan jälkeen Kuusamossa. Schreiber tapasi seurueensa kanssa Kuusamon pappilassa tuolloin pappina toimineen Seppo Ervastin. Schreiberin seurueen antamien tietojen avulla kauan kadoksissa olleet Kuusamon kirkon kellot löytyivät.

Johtopäätös

Ervastin sanojen mukaan Schreiberin adjutantti kertoi saksalaisten polttaneen kirkon. Asia on varmasti ollut saksalaisille kiusallinen myöntää, mutta ei ole mitään vastakkaista todistetta minkä vuoksi Ervastin sanoja pitäisi epäillä. Saman sisältöisen lausunnon antoi myös samaan seurueeseen kuulunut Heinz Tischoff kelloseppä Tammelle. Tämän lausunnon mukaan saksalaiset polttivat kirkon.

11. Kalle Luukkonen

Tapio Karjalainen haastatteli 1990-luvun alussa Meskusvaarassa asunutta Kalle Luukkosta. Luukkonen sanoo haastattelussa palanneensa välirauhan solmimisen jälkeen Kuusamoon (valitettavasti päivämäärä ei ole tiedossa). Saavuttuaan Kuusamoon, hän kertoi havainneensa nuoria miehiä, jotka eivät olleet lähteneet evakkoon, vaan piileskelivät Meskusvaaralla ja kirkonkylässä. Venäläisten edettyä Kuusamoon, nämä henkilöt hankkivat heiltä viinaa. Juopottelevien nuorten käytös oli ollut sopimatonta ja Luukkonen epäili heidän kajonneen muiden omaisuuteen.

Kommentti

Keitä olivat nämä nuoret miehet ja minkä ikäisiä he oikeasti olivat, sillä kaikki asekuntoiset nuoret miehet olivat vielä tuolloin kenttäarmeijan palveluksessa. Kotiuttaminen aloitettiin vanhemmista ikäluokista, mutta asepalvelukseen kelpaamattomia he ainakin olisivat voineet olla tai sitten vain alaikäisiä. Olisiko näillä nuorilla miehillä ollut mahdollisuus polttaa kirkko, on hyvin vaikea sanoa, varsinkin kun tapahtuman päivämäärästä ei ole tietoa. Haastattelijakin epäilee, että olivatko henkilöt, joilta viinaa oli hankittu, todellisuudessa saksalaisia vai venäläisiä. Tätä asiaa ei oltu haastattelussa huomattu kunnolla tarkentaa. Kuusamolaisethan vaihtoivat erilaisia tuotteita saksalaisten kanssa alkoholiin, vaikka se ei sallittua ollutkaan.

Johtopäätös

Kertomuksen tiedot ovat kovin puutteelliset eikä mainituille henkilöille ole edes nimiä tiedossa. Kertomuksen tiedot ja ovat ristiriidassa muiden tietojen kanssa. Jos Kuusamon kirkonkylässä olisi ollut evakuoinnin jälkeen suomalaisia nuoriamiehiä, olisi suomalaisvaltuuskunta heistä varmasti raportoinut. Saksalainen sotilaspoliisi olisi varmasti asiaan puuttunut, sillä oleskelu sotatoimialueella oli ehdottomasti kiellettyä ilman komendantin lupaa. Kun puna-armeijan joukot saapuivat kirkonkylään 27.9.1944, olisi puna-armeijan puuttunut tilanteeseen, sillä he kielsivät suomalaisten paikallaolon. Näiden tietojen valossa, näiden nuorten miesten oleskelu Kuusamon kirkonkylässä evakuoinnin jälkeen ei vaikuta todennäköiseltä.

12. Franz Schreiber

SS-Obersturmbannführer Franz Schreiber johti syksyllä 1944, saksalaista SS-rykmenttiä (SS-G.J.R. 12 "Michael Gaissmair"), joka vetäytyi Kuusamon halki kohti Posiota ja sieltä edelleen Rovaniemelle. Schreiberin käskystä pelastettiin Kuusamon kirkon kellot, joka jo aiemmin todettiin. Schreiber vieraili vuonna 1959 Kuusamossa, jolloin kirkon kellot etsittiin ja samalla saatiin tietoa kahdelta saksalaiselta veteraanilta, että kirkon polttivat saksalaiset. Hautausmaata ei tuhottu.

Schreiber kuitenkin toteaa Aus Der Heimat lehdessä 3.6.1960, että puna-armeija oli syyllinen kirkon, kellotapulin ja hautausmaan tuhoamiseen. Lehdessä kirjoitetaan: "SS-G.J.R. 12:n viimeiset osat lähtivät Kuusamosta ilman vihollisen painostusta Posion suuntaan. Joukot eivät tienneet vihollisen saavuttaneen Kuusamoa ja viipyneen siellä muutamia viikkoja, tuhoten hautausmaan lisäksi myös kirkon ja sen vieressä olevan kellotapulin".

Schreiber julkaisi vuonna 1969 kirjan, Kampf Unter dem Nordlicht, jossa käydään läpi saksalaisen 6.SS-Gebirgs-Division Nordin tapahtumat vuosien 1941–1945 aikana. Schreiberin kirjassa ei kuitenkaan yllättäen enää mainita mitään Kuusamon kirkonkylän polttamisesta eikä täten tietenkään myöskään kirkon polttamisesta.

Roland Kaltennegger kirjoittaa kirjassaan Franz Schreiber seuraavasti: "Kun Waffen-SS:n vuoristojääkärit joutuivat evakuoimaan Suomen rajakaupungin (tarkoittaa Kuusamoa), neuvostoliittolaiset seurasivat ja miehittivät sitä muutaman viikon ajan. Kun he vetäytyivät, he jättivät jälkeensä tuhoutuneen kirkon ja sen kellotornin”.¹¹⁹

Kommentti

Schreiberin antamat tiedot Kuusamon polttamisesta ovat kummallisen puutteelliset. Joko hän ei tiennyt tai sitten hän tahallaan muuttaa totuutta, koska olisi varmaan aika ikävää myöntää komentamansa rykmentin syyllistyneen polttamiseen vieläpä vastoin virallista käskyä. Esimerkiksi hautausmaata ei tuhottu, mutta saksalaiset SS-pioneerit itse poistivat hautamerkit haudoilta ja polttivat ne.

Schreiberin väite tai myöhempi vaikeneminen kirkonkylän ja kirkon polttamisesta ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että Schreiber olisi tiennyt tarkasti, kuka kirkon oikeasti poltti. Eihän Schreiber tiedä edes (tai myönnä), että saksalaiset polttivat kirkonkylän. Hän on mahdollisesti olettanut, että saksalaiset noudattivat saamiaan ohjeita olla polttamatta Kuusamon kirkonkylää. Kaltenneggerillä on nähtävästi kirjan kirjoittajana ollut sama näkemys, kuin muutamilla muillakin saksalaisilla veteraaneillakin (esim. Wolf T. Zoepf), tai ainakin niillä, jotka poistuivat Kuusamosta ennen polttamisen aloittamista, etteivät saksalaiset Kuusamon kirkonkylää polttaneet.

Näyttäisi siltä, että Franz Schreiber oli esikuntansa mukana matkalla kohti Rovaniemeä jo 19.9.1944. Schreiber itse kirjoittaa Der Freiwillige lehdessä, ettei itse ollut paikan päällä, kun kirkon kelloja laskettiin alas ja kaivettiin maahan. Esimerkiksi rykmentin adjutantti SS-Hauptsturmführer Kaprolat oli rykmentin esikunnan viestiryhmän kanssa myös Posion tiellä jo 19.9.1944. Tästä johtuen Schreiber ei välttämättä ollut tietoinen Kuusamon polttamisesta ja luullut puna-armeijan tehneen sen. Vuonna 1969 hän jo vaikenee koko polttamisesta. Tästä johtuen Schreiber ja muutamat muut saksalaiset veteraanit ovat ilmeisesti jääneet käsitykseen (tai vaihtoehtoisesti tahallisesti levittäneet tietoa), ettei Kuusamon kirkonkylää ja sen kirkkoa polttaneet saksalaiset, vaan perässä tulleet neuvostoliittolaiset joukot. Erikoista myös on, että Schreiber on välillä syyttänyt Kuusamon polttamisesta jopa saksalaista konekivääripataljoonaa (M.G.-Btl.13), joka oli tapahtuman aikaan Ivalossa.

Johtopäätös

Kaikkien eri todisteiden valossa Franz Schreiber ei ole oikeassa Kuusamon kirkonkylän polttamisesta. Hän vaikuttaa siirtävän hänelle kiusallisen asian muiden niskoille. Schreiberin ansioksi on kuitenkin laskettava arvokkaiden kirkon kellojen pelastaminen. Se on kiistaton tosiasia.

13. Dr. Manfred Menger

Päätoimittaja Thomas Barow kirjoitti maaliskuussa 2001 Saksalais-suomalaisessa aikakauskirjassa, että hän oli samaa mieltä kuin historioitsija Prof. Dr. Manfred Mengerkin. Mengerin näkemys oli seuraava: "Se, että saksalaiset joukot tuhosivat Kuusamon täysin 6. SS-Gebirgs-Division Nordin vetäytyessä syyskuun 1944 viimeisellä viikolla, on kiistaton."

Menger oli perustellut tämän eräillä sotahistoriallisilla viitteillä. Tämän perusteella päätoimittaja Barow syytti Franz Schreiberia siitä, että hän "salasi" saksalaisjoukkojen tekemän todellisen tuhon ja teki "hyödyttömän yrityksen" "suhteuttaa syyllisyyttä tehtyihin vääryyksiin". Barow syytti myös Otto Schaafia, että hän viittaa tähän Schreiberin kirjan epätarkkuuteen, tarkoittaen etteivät saksalaiset polttaneet Kuusamoa vielä nykyäänkin, ei ole vain valitettavaa, vaan häpeällistä.

Mengerin päätelmää tukee neljä silminnäkijää 14. komppaniasta (6.SS-Geb.-Div Nordin veteraanien oma tutkimus), jotka näkivät tulipalon. He muistavat, että talot tien molemmin puolin olivat palaneet, kun he lähtivät Kuusamosta. Tämä oli vaarantanut huomattavasti komppanian vetäytymistä ja he olivat joutuneet juoksemaan tietä pitkin pelastaakseen itsensä paahtavalta kuumuudelta. Nämä lausunnot todistavat, että Schreiber puhuu tapahtumien vastaisesti Kuusamon polttamisesta, aivan kuten Barow toteaa. Tämän vuoksi Schreiberin lausuntoja ei voida pitää kovin luotettavina todisteina, kun puhutaan Kuusamon polttamisesta.

Johtopäätös

Saksalaiset Dr. Menger ja päätoimittaja Barow ovat samaa mieltä siitä, että 6.SS-Gebirgs-Division tuhosi Kuusamon kirkonkylän lähes täysin syksyllä 1944. Samalla he kumoavat Schreiberin yritykset väistää syyllisyys Kuusamon tuhoamisesta.

14. 14. Wolf T. Zoepf

Saksalainen SS-veteraani toteaa kirjassaan Seven Days in January, että kun III/SS-G.J.R. 12 vetäytyi 26.9.1944 Kuusamon kirkonkylän halki, jäi kylä koskemattomaksi "leaving the town completely intact".⁷⁴

Kommentti

Tämä hieman hämmentävä ja paikkansapitämätön SS-veteraanin kannanotto ei ole ainoa. Jostakin syystä saksalaiset veteraanit eivät halua myöntää Kuusamon kirkonkylän ja sen kirkon polttamista. Tästä on tietenkin poikkeuksena esimerkiksi Otto Messner, Thomas Müller, Heinz Tischoff, Werner Adam ja Schreiberin "adjutantti". Edellä mainittujen lisäksi on saksalaisten veteraanien omassa sisäisessä tutkimuksessa neljä 14./SS-G.J.R. 12 "Michael Gaissmair" veteraania antanut lausunnon, jonka mukaan Kuusamo oli tulessa, kun he marssivat Kuusamon läpi. Vastaavasti kolme 13./SS-G.J.R. 12 "Michael Gaissmair" veteraania kiistää asian.

Kiistaton tosiasia kuitenkin on, ettei Zoepfin kirjoitus Kuusamon kirkonkylän polttamisen osalta pidä paikkansa. Tämän todistaa Luftwaffen ottama ilmakuva 21.9.1944 ja kuusamolaisvaltuuskunnan raportti 22.9.1944. Zoepf kuitenkin muistaa kirjassaan mainita, kuinka saksalaiset pioneerit pelastivat Kuusamon kirkon kellot Franz Schreiberin käskystä.

Johtopäätös

Kun on tarkasteltu tarkemmin saksalaisten veteraanien antamia lausuntoja ja selvittäneet myös mihin joukkoyksikköön he tuolloin kuuluivat ja selvittäneet näiden joukkojen liikkeet mahdollisimman tarkasti, alkaa asiaan tulla enemmän näkyvyyttä. Miltei poikkeuksetta ne saksalaiset veteraanit, jotka väittävät, etteivät saksalaiset Kuusamon kirkonkylää polttaneet, olivat poistuneet alueelta jo ennen Kuusamon kirkonkylän polttamista ja jääneet ymmärrykseen, etteivät saksalaiset Kuusamoa polttaneet ja tästä on syntynyt heidän osaltaan virheellinen kuva tilanteesta. Ne saksalaiset veteraanit, jotka ovat väittäneet Kuusamon olleen tulessa heidän poistuessaan, ovat poikkeuksetta olleet yksiköissä, jotka poistuivat viimeisten joukossa ja siksi heidän kertomansa on myös samalla lähempänä totuutta.

Muita todisteita

Luftwaffen ilmakuva

Saksan ilmavoimien (Luftwaffe) 21.9.1944 klo 15.47 (21.9.1944 Nr. 6175) ottaman valokuvan mukaan, osa Kuusamon kirkonkylästä oli tulessa. Tulipaloja on kuvan mukaan havaittavissa lähinnä Kirkkotien varrella. Kirkko on valokuvan mukaan 21.9.1944 klo 15.47 vielä pystyssä. Samalla tiedustelulennolla otetun toisen valokuvan mukaan tulessa oli myös Helilammen itä- ja pohjoispuolinen alue.

Kommentti

Luftwaffen ottama ilmakuva, jossa näkyy, että Kuusamo on tulessa, mutta kirkko on vielä pystyssä, ei kuitenkaan todista sitä, etteivät saksalaiset olisi voineet polttaa kirkkoa 22.9.-27.9. välisenä aikana. Viimeiset saksalaiset joukot poistuivat Kuusamon kirkonkylästä vasta 27.9.1944. Kuvasta on lisäksi havaittavissa, että suurin osa kirkonkylän keskustan alueesta oli vielä polttamatta. Tämä tarkoittaa sitä, että polttamista vielä merkittävästi jatkettiin valokuvan ottamisen jälkeenkin, mikä ei puolestaan ei poissulje sitä, että kirkkokin olisi voitu polttaa.

Johtopäätös

Luftwaffen ilmakuvasta voi selvästi havaita, että Kirkkotien varrella tulessa olevien talojen savut kulkeutuvat tuulen mukana kohti kirkkoa ja sairaalan aluetta. Tuulen suunta pysyi samana myös seuraavana päivänä. Tästä voisi päätellä, että kun tulipalot roihusivat iltapäivällä 22.9.1944 valtoimenaan kirkonkylän keskustassa, on tuli voinut helposti tuulen mukana levitä myös kirkkoon. Tätä mahdollisuutta ei olemassa olevien todisteiden valossa voi pois sulkea.

SS-Jagdkommando

Yhtenä asiana voidaan nostaa esille se, ettei kenelläkään ole tietoa, mitä Kuusamon kirkonkylään ja sen välittömään tuntumaan jääneet saksalaiset 6.SS-vuoristodivisioona Nordin Jagdkommandot todellisuudessa tekivät kaikkien muiden saksalaisten joukkojen jo poistuttua iltapäivään 26.9.1944 mennessä. Näiden kahden tiedustelupartion (Jagdkommando/III/SS-G.J.R. 12 "M.G.") tehtävänä oli seurata etäältä puna-armeijan 205. divisioonan etenemistä Kuusamon kirkonkylään. Taistelukosketusta ja turhia tappioita, tuli kaikin keinoin välttää. Jagdkommando poistui Kuusamon kirkonkylän tuntumasta 27.9.1944 aikana.

Jagdkommando oli saksalaisen sotilasterminologian mukaan yleensä noin joukkueen vahvuinen, hyvin aseistettu partio. Jagdkommandoja käytettiin yleensä erilaisissa partiointitehtävissä, esimerkiksi kenttävartioiden välisessä yhteydenpidossa, erilaisissa tiedustelutehtävissä (myös väkivaltainen tiedustelu) ja selustan suojauksessa, sekä myös partisaanien jahtaamisessa.

Kommentti

Seppo Ervasti kertoo 19.3.2018 Koillissanomien artikkelissa, että saksalainen kapteeni (Schreiberin "adjutantti") oli pappilassa kertonut hänelle, että Kuusamon kirkon poltti saksalainen kommando-osasto. Tieto on siinä mielessä erittäin mielenkiintoinen, sillä viimeinen saksalainen joukko Kuusamossa oli, SS-Nordin Jagdkommando. Toisaalta myös saksalaisesta pioneeriosastosta, joka suoritti miinoituksia, kohteiden polttamista ja pelastivat kirkonkellot, käytettiin nimitystä Jagdkommando. Toisaalta tulee muistaa, että myös Bruno Burghadtin SS-pioneerijoukkueesta, joka pelasti kirkon kellot, käytettiin myös nimitystä Jagdkommando.

Suomalaiset "huligaanit"

Erään lehtijutun mukaan, yhtenä syyllisenä Kuusamon kirkon polttamiseen voisivat olla myös alueelle jääneet suomalaiset huligaanit. Tässä viitataan saksalaisten syytöksiin, joiden mukaan suomalaiset itse olisivat sytytelleet tulipaloja ympäri Kuusamoa. Tällaisia huligaaneja olisivat ehkä voineet olla Kalle Luukkosen haastattelussa esille tulleet nuoret miehet. Valitettavasti Luukkosen antamille tiedoille ei ole mitään todistepohjaa löytynyt. Samaa voisi sanoa itse lehtijutustakin, sillä siinä ei ollut mitään faktatietoa väitteiden pohjaksi antaa. Tärkeimmäksi vaikutelmaksi jäi, että kirjoittaja sai sanoa oman mielipiteensä, etteivät saksalaiset kirkkoa voineet polttaa.

Saksalaiset sotilaspoliisit kertoivat Kuusamon paikalliskomendantille, SS-Obersturmführer Heinz-Max Fenskelle, etteivät he ole nähneet sytytettyjen talojen lähellä saksalaisia sotilaita. Sen sijaan he olivat kerran tavanneet tulessa olevan talon edustalla kaksi siviilipukuista suomalaista.

Kommentti

Saksalaiset tyhjensivät Kuusamon varsin perusteellisesti. Ilmeisesti vain Fredrik Meskuksen (mukanaan vaimo, veli ja joku naapuri) onnistui piiloutua ja jäädä Kuusamoon, saksalaisten poistuttua. Tämä ei tietenkään sulje pois mahdollisuutta, että joku tai jotkut muutkin olisivat tehneet saman tempun. Heistä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia todisteita, eivätkä he ole lausuntoja sodan jälkeen antaneet. Toisaalta jos muitakin olisi jäänyt, olisi todennäköistä, että Kuusamossa olleet saksalaiset tai viimeistään puna-armeija olisi heidät Kuusamon miehityksen yhteydessä havainnut ja kiinniottanut. Tästäkään ei ole ainakaan vielä mitään mainintaa löytynyt. Meskuksen jäämisen Kuusamoon metsään rakentamaansa avokotaan saksalaiset huomasivat ja varoittivat häntä puna-armeijasta.

Saksalainen Kuusamon paikalliskomendantti SS-Obersturmführer Heinz-Max Fenske syytti kyllä tuhopoltoista suomalaisia ja jopa pidätytti valtuuskunnan. Tämä kummastutti kovasti siviilipukuihin puettua valtuuskuntaa, joka oli Kuusamon kirkonkylässä valvomassa kuusamolaisten etuja. Valtuuskunnan mukaan, saksalaiset olivat syyllisiä polttamiseen, eivät suomalaiset.²¹⁰ Jos alueella olisi riehunut suomalaisia "huligaaneja", olisi verrattain todennäköistä, että valtuuskunta olisi näistä jotain maininnut komendantille tai viimeistään laatimassaan raportissaan.

Saksalaisten sotilaspoliisien havaitsemat siviilipukuiset miehet palavan talon edustalla olivat valtuuskunnan jäseniä, jotka kirjasivat ylös tuhopolttojen kohteeksi joutuneita kohteita. Tämä asia on selvästi ymmärretty lehtijutun kirjoittajan toimesta väärin. Valtuuskunta ei siten ollut tulipaloja sytyttäviä ”huligaaneja”, vaan he tekivät asiaan kuuluvia raportteja tuhoista.

Jos Kuusamossa olisi ollut valtuuskunnan lisäksi, muita suomalaisia miehiä ja vieläpä tulipaloja sytyttämässä, olisivat he pian tulleet pidätetyiksi, koska sotatoimialueella vaadittiin saksalaisten myöntämät kulkuluvat. Kulkuluvat Kuusamon komendantti myönsi vain valtuuskunnalle. Tämä ei kuitenkaan täysin poissulje sitä mahdollisuutta, että Kuusamon alueelle olisi jäänyt muitakin suomalaisia kuin F. Meskus. Kuusamon kirkonkylän keskustassa sotilaspoliiseilta piilottelu ei kuitenkaan olisi onnistunut.

Johtopäätös

Edellä mainittujen tietojen valossa, on väite suomalaisista ”huligaaneista” kirkon polttamisesta on vailla totuuspohjaa.

Entäpä jos kuitenkin…

Jos kuitenkin ajatellaan niin, että Saksan armeija ei polttanutkaan Kuusamon kirkkoa ja se olisi siis ollut pystyssä puna-armeijan miehittäessä Kuusamon kirkonkylän 27.9.1944. Kuusamossa vieraili suomalaisvaltuuskunta 12.10.1944 eli noin kaksi viikkoa miehityksen alusta ja totesivat tuolloin kirkon poltetuksi. Venäläiset olisivat silloin polttaneet kirkon kahden ensimmäisen miehitysviikon aikana.

Kommentti

Vaikuttaa varsin oudolta, jos Kuusamoon sijoittuneet puna-armeijan joukot olisivat polttaneet ensitöikseen miltei ainoan kunnon majoitustilan. Olisi todennäköistä, että esimerkiksi divisioonan komentaja olisi sijoittanut esikuntansa mieluummin kirkkoon, kuin esimerkiksi maakorsuun tai telttaan. Majoitustilan polttaminen etenkin syksyn kylmentyessä ja talven ollessa tulossa, ei olisi ollut järkevä eikä looginen teko.

Tässä valossa väite, että puna-armeija poltti kirkon, vaikuttaa epätodennäköiseltä. Vaikuttaa loogisemmalta, että puna-armeija olisi vasta lähtiessään polttanut kirkon eikä heti saapuessaan paikalle. Kuitenkin puna-armeijaltakin jäi polttamatta pappilan pirtti, sauna ja ulkorakennus, joita he käyttivät majoittumiseen.

Henkilöhaastatteluiden luotettavuus

On syytä huomioida, että joskus voi käydä niin, että ajan saatossa varsinkin vanhoilla ihmisillä saattaa ajat ja tapahtumapaikat hieman sekoittua. Tarkoituksena ei tietenkään ole tahallaan antaa virheellistä lausuntoa, mutta muisti ei vain syystä tai toisesta toimi oikein. Kulunut aika vain muuttaa muistikuvia. Tästä on erittäin hyviä esimerkkejä mm. New Yorkin WTC-iskujen muisteluista, vaikka aikaa on mennyt vain kymmenkunta vuotta eikä kyse ole ollut mitenkään erityisen vanhoista ihmisistä. Tällaisessa tapauksessa on aivan sama, kuka haastattelee ja miten haastattelu tallennetaan, kun saatu tieto vain ei ole kaikilta osiltaan sitä mitä pitäisi.

Henkilöhaastatteluiden luotettavuuden kanssa on ollut ongelmia Kuusamon muissakin sota-ajan tapahtumissa. Esimerkiksi järviin pudonneista lentokoneista on useita "varmoja tietoja", mutta lentokoneita ei kuitenkaan ole sukeltajien toimesta ainakaan vielä löydetty. Sama asia toistuu kenttäradan veturien osalta. On väitetty, että yksi veturi olisi Kenttälammessa ja toinen Vanttajajoessa, mutta kumpaakaan ei kuitenkaan ole sukeltajien toimesta löydetty. Vaikuttaa, että haastatelluiden henkilöiden muistikuviin on sekoittunut paikallisten henkilöiden puheissa siirtyneitä melkoisia epätarkkuuksia sisältäviä eräänlaisia "huhupuhetietoja".

Muistitiedon luotettavuus

Oulun yliopiston historian dosentti Marianne Junila on tehnyt muistitietotutkimusta saksalaisten ja suomalaisen siviiliväestön suhteista sota-aikana. Hän kertoo Koillissanomien artikkelissa 24.2.2018, että juuri sodan dramaattiset tapahtumat, kuten tällaiset kirkon polton tapaiset symbolit nousevat ikuisuusaiheiksi.

Sota-aika on tarinoiden kannalta erittäin hedelmällistä aikaa ja suomalaisille vahvasti merkityksellistä. Sotiin liittyvät kertomukset koetaan voimakkaasti. Kertomukset elävät olivat ne sitten tositarinoita tai legendoja. Muistitietoon perustuville tarinoille on tyypillistä, että ne kiteytyvät ajan myötä. Voi olla työlästä selvittää, mikä on totta ja mikä ei, eikä asia selviä koskaan. Joskus sen myöntävät kertojat itsekin ja joskus eivät myönnä. Junilalle ovat tuttuja tilanteet, joissa kertoja pitää sinnikkäästi kiinni kertomuksestaan, vaikka tutkija voi muiden lähteiden perusteella tietää, että niin ei ole voinut tapahtua.

Muistitieto on erittäin arvokasta sen suhteen, kuinka ihmiset suhtautuvat ja miten ihmiset ovat näitä arvottaneet. Muistitiedon varassa ei kuitenkaan voida hahmottaa sitä, mitä todella tapahtui, koska muisti voi myös pettää. Muistikuva muuttuu, se on fakta.

Muistihistorian varassa ei voida kuitenkaan päätellä ovatko he oikeassa vai väärässä. Muistikuva ei ole paras, eikä se mielellään saa olla ainoa lähde, kun pohditaan tapahtumahistorian kulkua. Näin siis historian dosentti Junila.

Loppupäätelmä

Esille tuotujen todisteiden perusteella on todennäköisintä, että saksalaiset tahallisesti tai tahattomasti polttivat kirkon ennen poistumistaan Kuusamosta. Tätä tukee ennen kaikkea saksalaisten veteraanien Otto Messnerin ja Thomas Müllerin kertomukset, mutta myös Heinz Tischoffin lausunto Reino Tammelle ja Seppo Ervastin lausunto Schreiberin adjutantin tuomasta viestistä unohtamatta Dr. Mengerin tutkimusta. Ei ole syytä epäillä edellä mainittuja lausuntoja, sillä kyseiset henkilöt ovat olleet Kuusamossa sopivaan aikaan ja tukevat loogista päättelyä tapahtumien kulusta. Franz Schreiberin erikoinen näkemys Kuusamon polttajasta ylipäätään ei tue edellä mainittua, mutta hänellä on ollut omat syynsä peitellä koko Kuusamon kirkonkylän polttamista.

Saksalaisten silminnäkijöiden lausuntojen perusteella kirkko on palanut 23.-24.9.1944 välisenä aikana. Tätä tukee muut saksalaisten lausunnot, kun he 25.-26.9.1944 kulkivat vetäytymismatkallaan kirkonkylän läpi lausuntojensa mukaan poltetun kirkon ohi.

Lähdeluettelo

• - 005.) Black Edelweiss, A Memoir of combat and conscience by a soldier of the Waffen-SS, Johann Voss, 2002
• - 020.) Johdatus Kuusamon historiaan, Seppo Ervasti, Kuusamo 1997
• - 024.) Kampf Unter dem Nordlicht, Franz Schreiber
• - 044.) Leben und Überleben, Erinnerungen eines Kriegsfreiwilligen, Werner Adam, Books and Demand GmbH
• - 074.) Seven Days in January with the 6th SS-Mountain Division in Operation Nordwind, Wolf T. Zoepf, 2001
• - 119.) SS-Standartenführer Franz Schreiber, Roland Kaltenegger, 2016
• - 123.) Aber ich lebe noch, Otto Messner, 1994
• - 166.) Helsingin sanomat, 18.10.1944, Kuusamon kirkonkylän hävitys täydellinen
• - 167.) Koillissanomat, 6.11.1965, Fredrik Meskuksen haastattelu Kuusamo polttamisesta
• - 169.) Kansataisteli 10/1984, Puna-armeija tuli Kuusamoon ja Suomussalmelle 1944
• - 170.) Koillissanomat, 31.10.2018, Tauno Pätsin muistolle kirkon poltosta
• - 171.) Kaleva 26.9.1944, Kuusamo poltettu
• - 172.) Koillissanomat 6.11.2018, Seppo Ervasti, Kuusamon poltettu kirkko on ikuisuuskysymys
• - 180.) Aus Der Heimat, 3.6.1960, Episode aus Finnland: "Rettung der Glocken von Kuusamo"
• - 210.) Venäläiset Kuusamossa ja Suomussalmella syksyllä 1944, Eero Eho
• - 217.) Pohjois-Suomen Evakuointikeskus, Rikospoliisiosasto, tutkintapöytäkirja n:o 385/Rikos/44, 29.9.1944
• - 218.) Tauno Pätsin suorittama Väinö Ojalehdon haastattelu
• - 219.) Taimi Pitkäsen suorittama Mauno Säkkisen haastattelu, 1997
• - 221.) Pionierkameradschaft, Referat Chronik, Kurt Imhoff, 1993
• - 366.) Rajajääkäripataljoona 8, T10536, 21.7.1944–24.11.1944
• - 592.) Kriegstagebuch (Geb.)A.O.K.20 - Tätigkeitsberichte september 1944, mikrofilmi F8/2628 (B100)
• - 614.) Haastattelu (puhelinkeskustelut), Seppo Ervasti, 27.1.2021 ja 9.10.2023
• - Nord Ruf Brief Nr.73
• - SS-G.J.R. 12 artikkelit, Thomas Müller 2002-2003
• - Kriegstagebuch (Geb.)A.O.K. 20, General der Infaterie F. Hochbaumin käsky 22.9.1944
• - Sota-arkisto, Lennätinsanoma, Rj.Pr:n lenn.san. No 1123/II/51 sal./10.10.44 (eversti Juva)
• - Koillissanomat 19,3.2018, En halua järkyttää kenenkään hurkskasta uskoa..., Seppo Ervasti
• - Sähköposti ja puhelinkeskustelu, Tapio Karjalainen 11.9.2023, Kalle Luukkosen haastattelu
• - Kansallisarkisto, Kantakortti ja lomatodistukset Veikko Isoaho
• - Kansallisarkisto, henkilöstöluettelot 2./RajaJP 8, kapt. V. Isola
• - Kansallisarkisto, Kantakortti ja lomatodistukset Mauno Säkkinen

1.8.2003 (24.11.2022) - 13.3.2026 13:33