SSh-39 ja SSh-40

Yleistä

Ensimmäinen puna-armeijan laajamittaiseen tuotantoon otettu teräskypärä oli SSh-36, joka otettiin käyttöön vuonna 1936. Kypärämalli ei kuitenkaan kaikilta osin vastannut sille asetettuja vaatimuksia, minkä vuoksi sen pohjalta käynnistettiin uuden mallin kehitystyö. Tämän seurauksena syntyi SSh-39, jossa pyrittiin korjaamaan edeltäjän havaittuja puutteita. Rakenteeltaan SSh-39 edusti pyöreämuotoista, pallokypäräksi kutsuttua mallia.

SSh-39 kypärän pintakäsittely oli tyypillisesti sammaleenvihreä. Kypärän etuosaa koristi viisisakarainen tähti, joka oli merkitty punaisilla ääriviivoilla. Kypärän paino oli noin 1 000 grammaa.

Talvisodan aikana, Neuvostoliiton ja Suomen välisten sotatoimien yhteydessä, SSh-39-teräskypärän rakenteelliset puutteet tulivat esiin. Kypärän sisärakenne vaikeutti villapipon käyttämistä sen alla, mikä heikensi suojaa kylmältä ja saattoi osaltaan lisätä paleltumien riskiä ankarissa talviolosuhteissa.

Joulukuussa 1939 tuotantoon otettiin uudistettu kypärämalli SSh-40, jonka suunnittelussa pyrittiin korjaamaan SSh-39-mallissa havaittuja ongelmia. Mallien ulkoiset erot olivat vähäisiä, ja merkittävin tunnistettava ero liittyi sisustan kiinnitysniittien sijoitteluun. SSh-39 kypärässä kolmesta kuudesta niitistä muodostuva ryhmä sijoittui hieman ylemmäs kuin vastaavat kiinnitysniitit SSh-40-mallissa. Tämä yksityiskohta mahdollistaa mallien erottamisen toisistaan myös silloin, kun niiden yleinen ulkomuoto on hyvin samankaltainen.

Kypärässä käytetty teräs

Vuosina 1936–1940 Neuvostoliiton tutkimuslaitos NII-2 ja Lysvan metallurginen tehdas (Lysvenski Metallurgitšeski Zavod, LMZ), joka toimi kansankomissariaatin metallitehtaana nro 700, tekivät yhteistyötä teräskypärien valmistukseen soveltuvan teräslaadun kehittämiseksi. Työn tuloksena kehitettiin seosteräs, jonka koostumukseen kuului raudan ja hiilen lisäksi piitä, mangaania ja nikkeliä. Alkuperäinen teräslaatu sai tunnuksen 36SGNA, ja myöhemmin siitä käytettiin nimitystä I-1.

Teräslaatua testattiin vuonna 1939, minkä jälkeen tuotantokäyttöön valittiin lopulta I-2-teräs. Sen nikkelipitoisuus oli hieman pienempi kuin I-1-teräksen, mikä alensi valmistuskustannuksia. Nikkelipitoisuuden vähentäminen heikensi kuitenkin jonkin verran teräksen luodinkestävyyttä. I-2-terästä käytettiin muun muassa SSh-40 teräskypärien valmistuksessa. Kypärän kuvun teräksen paksuus oli noin 1,2 millimetriä.

Tuotanto

SSh-39- ja SSh-40 teräskypärien valmistus Neuvostoliitossa keskittyi kolmeen tehtaaseen: Stalingradin traktoritehtaaseen, jonka valmistamiin kypäriin liittyi CT-tunnus, Stalingradissa sijainneeseen Punaisen lokakuun tehtaaseen, jonka tunnuksena oli 3KO, sekä Lysvan metallurgiseen tehtaaseen (LMZ). Tehtaiden tunnuksia käytetään kypärien valmistuspaikan tunnistamiseen.

SSh-40 kypärän tuotanto alkoi vuonna 1940, ja sen valmistusta jatkettiin tiettävästi 1960-luvulle saakka. Tuotannon kokonaismäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta pitkä valmistuskausi kuvastaa mallin vakiintunutta asemaa Neuvostoliiton asevoimien varustuksessa.

Kypärätesti

Joulukuussa Neuvostoliiton puolustuskomitea päätti käynnistää tekstin, jossa verrattiin saksalaista teräskypärää ja neuvostoliittolaista teräskypärää. Testikomiteaa johti kenraalimajuri Y.S. Kolesnikov.

Testeissä käytettiin I-1 ja I-2 teräksestä valmistettuja puna-armeijan kypäriä, sekä saksalaisia sotasaaliskypäriä. Testiin otettiin mukaan 620 SSh-40 kypärää (36SGN-teräs) ja 298 SSh-40 kypärää (36SG-teräs). Testissä oli mukana myös 270 saksalaista kypärää.

Ensimmäinen testi

Ensimmäinen testi suoritettiin 10.-16.1.1943, Lysva tehtaan ampumaradalla. Testissä ammuttiin 7.62x54R kaliiperisella Mosin-Nagant M1891/30 kiväärillä, 800, 900 ja 1 000 metrin matkoilta. Testissä käytettiin tavallista 7.62mm patruunaa, M1908 -luodilla varustettuna. Lisäksi ammuttiin Nagant M1895 -revolverilla (kaliiperi 7.62x38R), 10 metrin matkalta.

Toinen testi

Toinen testi suoritettiin 7.-12.2.1943, Schurovossa, lähellä Moskovaa. Testissä ammuttiin 7.62x54R kaliiperisella Mosin-Nagant M1891/30 kiväärillä, 800, 900 ja 1 000 metrin matkoilta. Lisäksi ammuttiin PPSh konepistoolilla 115 metrin matkalta, TT-33 pistoolilla 65 metrin matkalta ja lopuksi 82mm kranaatinheittimellä, kranaattien räjähtäessä kahden metrin päässä.

Testituloksissa esitetyt prosenttiosuudet kuvaavat sitä, kuinka usein kypärä kesti luodin osuman ilman läpäisyä. Testisarjassa ammuttiin Mosin–Nagant M1891/30 -kiväärillä 990 laukausta erikoispatruunalla ja 462 laukausta tavallisella patruunalla. Lisäksi testissä käytettiin Nagant M1891 -revolveria, jolla ammuttiin 171 laukausta, PPŠ-41 konepistoolia, jolla ammuttiin 811 laukausta, sekä TT-33-pistoolia, jolla ammuttiin 552 laukausta.

Kiväärillä 800 metrin etäisyydeltä ammuttaessa SSh-40-kypärän läpäisyasteeksi ilmoitettiin 7,7–10 prosenttia. Saksalaisten kypärien vastaava osuus oli 34,5 prosenttia. Myös Nagant-revolverilla ammuttaessa saksalaisten kypärien läpäisyaste oli huomattava: testitulosten mukaan luoti läpäisi kypärän 29 prosentissa tapauksista.

Tulosten perusteella SSh-40 kypärä vaikutti testatuissa olosuhteissa tarjoavan parempaa suojaa luotien läpäisyä vastaan kuin testissä mukana olleet saksalaiset kypärät. Tulosten perusteella ei kuitenkaan voida tehdä yksiselitteistä johtopäätöstä siitä, että SSh-40 olisi ollut kaikissa olosuhteissa ja kaikentyyppisiä ammuksia vastaan saksalaisia kypärämalleja tehokkaampi. Tällainen arvio edellyttäisi muun muassa tarkempia tietoja käytetyistä ammuksista, ampumaetäisyyksistä, osumakulmista ja testausmenetelmistä.

Tulosten tulkintaa vaikeuttaa erityisesti se, ettei saksalaisten kypärien tuloksia ole eritelty mallikohtaisesti. Testissä oli mukana kuusi mallia: M16, M17, M18, M35, M40 ja M42. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset M16-, M17- ja M18-kypärät erosivat rakenteeltaan ja ominaisuuksiltaan myöhemmistä malleista. Kun kaikkien mallien tulokset on yhdistetty, aineiston perusteella ei voida luotettavasti arvioida yksittäisten saksalaisten kypärämallien, erityisesti M40 ja M42, suorituskykyä suhteessa neuvostoliittolaiseen SSh-40-kypärään. Luotettavan mallikohtaisen vertailun tekeminen edellyttäisi eriteltyjä testituloksia ja tarkempia tietoja testausolosuhteista.

Suomessa

Jatkosodan aikana Suomen armeija sai sotasaaliiksi, 34 700 puna-armeijan kypärää, joista pääosa oli mallia SSh-40. Sotasaaliskypäröistä kunnostettiin 20 000, joukoille jaettavaksi. Sotasaaliskypärää jaettiin lähinnä rannikkojoukoille, sekä selustassa toimiville joukoille.

Lähdeluettelo

• - Whose helmet was better?, http://www.tankarchives.ca, 1.2.2021
• - Soviet helmets, url: http://www.soviet-helmets.com, 1.2.2021
• - Teräskypärä Suomen puolustusvoimissa, Stig Roudasmaa, 1996

23.12.2004 (13.10.2026 20:37)