Kuusamon kirkonkellot

Kirkonkellojen pelastaminen, etsiminen ja löytäminen

Kuusamon kirkon kellotapulissa oli syksyllä 1944 kaksi kelloa. Suuremman näistä lahjoitti ruotsin kuningas Kaarle XI, joka hallitsi Ruotsia vuosina 1666–1697. Kello on valmistettu hopeapronssista ja painaa 525 kg. Toisen kellon osti Kuusamon kirkkoherra Zacharias Forbus, Tukholmasta vuonna 1721. Molemmat kellot sijoitettiin vuonna 1759, erilliseen kellotapuliin.²⁴

Syksyllä 1944 Kuusamon kirkonkylää evakuoitiin. Kirkkoherra Poukkula, kanttori Marttinen ja kelloseppä Tammi, muutamien muiden kanssa, evakuoivat kirkosta alttaritaulun, kattokruunun ja seinälampetit. Kirkon kellot kuitenkin olivat liian painavat. He yrittivät kyllä laskea kellot alas, osuuskaupasta löytyneillä köysillä, mutta siinä onnistumatta.

Sodan jälkeen evakosta palanneet kuusamolaiset havaitsivat kirkon ja kellotapulin poltetuksi, eikä kirkon kelloista ollut tietoa. Arveltiin saksalaisten upottaneen ne Kuusamojärveen, tai jopa vieneen ne mukanaan. Kuusamoon rakennettiin vuonna 1951 uusi kirkko ja siihen hankittiin uudet kellot. Uudet kellot eivät valitettavasti osoittautuneet, vanhojen veroisiksi.

Kirkonkellojen pelastaminen

Kellojen pelastamista oli pyytänyt Itä-Karjalan sotilashallinnon Vienan piirin päällikkö, everstiluutnantti Viljo Paloheimo. Hän oli kertomansa mukaan esittänyt saksalaiselle polttoryhmän päällikölle, että kirkonkellot otettaisiin alas ja piilotettaisiin maahan.¹⁰³ Kommentti: Tässä tiedossa on erikoista se, ettei everstiluutnantti Paloheimo ollut tuolloin Kuusamossa ja puhelinyhteydetkin olivat poikki.

SS-GJR 12 "MG":n komentaja, SS-Obersturmbannführer Franz Schreiber kertoo Der Freiwillige -lehdessä, että Kuusamon kirkon kellojen pelastamista olikin pyytänyt Kuusamon seurakunnan rovasti Antti Poukkula. Tämä on täysin mahdollista, sillä Franz Schreiber ja rovasti Antti Poukkula olivat molemmat 14.-15.9.1944 Kuusamon kirkonkylässä. Puokkula oli muutenkin pyrkinyt evakuoimaan kirkon irtaimistoa parhaansa mukaan. Kirkon kelloja hän ei onnistunut laskemaan kellotapulista, muutamien henkilöiden avustuksesta huolimatta.

Kuusamon kirkonkellojen pelastamisesta vastasi saksalainen SS-pioneerijoukkue, aliupseerinsa johdolla. Joukkuetta (II./2./SS-Geb.Pi.Batl. 6) johti SS-Hauptscharführer Bruno Burghardt^{5, 221} Käskyn kellojen pelastamiseksi oli ilmeisesti antanut SS-pioneeriosaston komentaja. Hän taas puolestaan toimi 12. SS-vuoristorykmentin SS-GJR 12 "MG" komentajan, SS-Obersturmbannführer Franz Schreiberin antamien ohjeiden mukaan.²⁴ Kellot laskettiin alas kirkon vieressä sijainneesta kellotapulista. Kellot kaivettiin maahan, hautausmaahan ja lopuksi paikka naamioitiin haudaksi.⁵

Tapahtumasta saksalainen SS-sotilas Jochen Seeliger toteaa kirjassaan Black Edelweiss, SS-pioneerialiupseerin selittäneen hänelle tarkoituksena olevan kirkonkellojen pelastaminen puna-armeijan mahdolliselta vandalismilta tai varkaudelta.⁵ Todennäköisesti tämä selvitystä antanut pioneerialiupseeri oli SS-Hauptsturmführer Bruno Burghardt.²²¹

Kellojen etsiminen

Entinen SS-kenraali Franz Schreiber (6.SS-Gebirgs-Division Nord saapui Kuusamoon 15.7.1959, yhdessä muutamien SS-veteraanien kanssa, näyttämään kellojen sijainnin. Schreiberillä oli mukanaan SS-pioneeriupseerin hieman epämääräinen raportti, karttapiirroksineen. Raporttiin oli kirjoitettu tieto kellojen sijainnista. Raportissa luki: ”… kirkon hautausmaa koillisosassa, kolmannen rivin kolmas hauta, vasemmalta lukien”. Tämän tiedon Schreiber toi Kuusamon kirkkoherralle ja pian kellojen etsintä käynnistyikin. Kelloja etsittiin suurella porukalla, mutta kelloja ei vain löytynyt. Lopulta Schreiber ehdotti, että paikalle kutsuttaisiin pioneereja, miinaharavan kanssa.²⁴

Franz Schreiber itse kirjoittaa Der Freiwillige -lehdessä, että hän sai tiedon kirkon kellojen sijainnista, tuolloin Frankfurtissa asuneelta, entiseltä SS-pioneerialiupseerilta. Kyseessä siis oli SS-vääpeli (SS-Hauptscharführer) Bruno Burghardt, joka vastasi syksyllä 1944 kellojen pelastamista joukkueensa (II./2./SS-Geb.Pi.Batl.6) kanssa. Itse paikkatieto, oli kyllä sama "kolmannen rivin kolmas hauta".

Yliluutnantti Aimo Tiainen ja vänrikki Mikko Kerimaa saapuivat Oulusta Kuusamoon lauantaina 18.7.1959 klo 22.30 ja aloittivat vielä samana iltana paikkaan tutustumisen. Varsinainen kellojen etsintä, aloitettiin sunnuntai aamuna klo 7. Yliluutnantti Aimo Tiainen ja rajajääkäri Antti Saria etsivät kelloja miinaharavan avulla, vänrikki Mikko Kerimaan merkitessä miinaharavan ilmoittamat paikat. Merkityt paikat tutkittiin, noin kaksi metriä pitkillä rautatikuilla, joita käyttivät suntio Iisak Palosaari ja haudankaivaja Niilo Kurvinen.

Kirkonkellojen löytyminen

Kelloja etsittiin miinaharavan avulla ja vasta maanantaina 20.7.1959 klo 16.00 osuttiin oikeaan paikkaan. Kelloja ei tahtonut alkuun löytyä, koska niitä etsittiin tavalliselta hautausmaalta, eikä tien toiselta puolelta olevalta sankarihautausmaalta, jonne kellot oli haudattu. Kellot olivat loppujen lopuksi vain noin 15 cm:n syvyydessä.²⁴ Itse asiassa saksalaisten tuoma paikkatieto kolmas rivi toinen hauta, ei aivan pitänyt paikkansa. Kellot oli haudattu kuudennen rivin ja maantien väliin.

Kirkonkellot oli haudattu verrattain pintaan, ilmeisesti SS-pioneereilla oli ollut työssään kiire. Kellot löytyivät hyvässä kunnossa, vain noin 15-20 cm syvyydestä, maanpinnasta katsoen. Kun kellot oli kaivettu esiin, vedettiin ne autolla ylös kuopasta. Tämän jälkeen todettiin, että kellot ovat kunnossa, niissä ei ollut halkeamia. Kellot oli otettu alas kellotapulista varoen ja myös haudattu varovaisuutta noudattaen. Tämän jälkeen kellot vedettiin käsipelissä kirkon portaille.

Jochen Seeliger

Saksalainen SS-veteraani, Jochen Seeliger kertoo kirjassaan Black Edelweiss, olleensa paikalla, kun Kuusamon kirkonkelloja laskettiin alas kellotapulista. Myöhemmin kirkonkylällä hän törmäsi erääseen saksalaiseen upseeriin, joka kertoi hänelle kirkolla näkemästään. Upseeri oli hymyillen sanonut itse pyytäneensä, SS-pioneerien komentajaa kätkemään kellot. Tämän taustalla oli seuraava tarina:⁵

Upseeri oli jouluna 1943 saanut muutaman päivän vapaata. Kuusamon kirkonkylällä hän tapasi, Tampereelta kotoisin olevan suomalaisen Lotan. Luutnantti ja Lotta olivat viettäneet aikaa yhdessä, istuneet nuotiolla, käyneet kävelyillä ja jopa kirkossa, vaikka luutnantti ei ollut asiasta ensin innostunut. Hämyisän kirkon kynttilöiden loisteessa ja myöhemmin kävellessään Lotan kanssa kirkonkellojen soidessa, hän rakastui. Lotta kuitenkin joutui poistumaan Kuusamosta, todennäköisesti hän joutui komennukselle jonnekin muualle. Luutnantti ei kuullut enää tämän jälkeen Lotasta mitään, arvellen tämän hukanneen hänen kenttäpostinumeronsa. Tapahtuma oli kuitenkin jättänyt jälkensä luutnanttiin.⁵ Kommentti: Rakkaustarinan todenperäisyydestä on kuitenkin eriävikin mielipiteitä.

J. Seeliger ja mainittu upseeri kävivät yhdessä katsomassa kirkonkelloja, jotka oli jo laskettu tapulista alas ja odottivat hautaamistaan. Luutnantti oli tuolloin sanonut Seeligerille, ”palaan vielä tänne joku päivä sen tytön kanssa”. Upseeri (s. 1.6.1913) ei kuitenkaan koskaan palannut, sillä hän kaatui Lapin sodassa 4.10.1944.⁵

Bruno Burghardt

Saksalainen SS-Hauptscharführer Bruno Burghardtin johtama SS-pioneerijoukkue (II./2./SS-Geb.Pi.Batl 6) laski Kuusamon kirkonkellot alas kellotornista. Tämän jälkeen he poistivat ”ristit” omien sankarivainajiensa haudoilta ja polttivat ne. Pian tämän jälkeen pioneerit aloittivat suuren kuopan kaivamisen, kellojen hautaamista varten. Toimenpiteen tarkoituksena oli estää saksalaisten perässä eteneviä puna-armeijan joukkoja varastamasta kelloja. SS-Hauptscharführer Burghardtin pioneerijoukkue (II.Zug/2./SS-Geb.Pi.Batl 6) toimi tästä eteenpäin divisioonan jälkijoukkona, aina Kilkilösalmelle asti.

Otto Messner

Saksalainen SS-veteraani Otto Messner kertoo muistiinpanoihinsa pohjautuvassa kirjassaan Aber ich lebe noch seuraavaa: "Väsyneinä, lähes apaattisina, saavuimme lopulta Kuusamoon. Täysin tuhoutuneen kirkon vieressä näimme saksalaisten pioneerien kaivavan syvää kuoppaa, upottaakseen kaksi kirkonkelloa; emme ymmärtäneet, miksi he näkivät niin paljon vaivaa. Koska minulla oli taas kerran ”nenä edessä” ja osoitin suurta kiinnostusta, minua pyydettiin mukaan kaivuutyöhön; sen minä sain uteliaisuudestani! Minun oli pakko tehdä töitä, vaikka olisin mieluummin levännyt."

Lähdeluettelo

• - 005.) Black Edelweiss, A Memoir of combat and conscience by a soldier of the Waffen-SS, Johann Voss, 2002
• - 024.) Kampf unter dem Nordlicht, Deutsch-Finnische Waffenbruderschaft am Polarkreis, Franz Schreiber
• - 103.) Jätetyt kodit tuhotut sillat, Veikko Erkkilä ja Pekka Iivari
• - Koillissanomat 21.7.1959, Kuusamon vanhat kirkonkello löytyivät eilen klo 16 saksalaishautojen läheltä
• - Koillissanomat 17.8.2020, Kirkonkellojen löytymistä pidettiin ihmeenä, Wesa Rinne
• - Kuusamon kirkonkellot, url: http://kirjastofirma.fi, Tiina Laine
• - Aus Der Heimat, 3.6.1960, Episode aus Finnland: "Rettung der Glocken von Kuusamo"
• - Aber ich lebe noch, Otto Messner, 1994

11.8.2004 (24.10.2023 11:43)