Schwere Panzerbüchse 41

Yleistä

Saksalainen asevalmistaja Mauser-Werke AG aloitti vuonna 1939 uuden 28 millimetrin panssarintorjunta-aseen suunnittelun. Kehitystyön tavoitteena oli luoda jalkaväen käyttöön soveltuva, suhteellisen kevyt ja helposti liikuteltava panssarintorjunta-ase, jonka suorituskyky mahdollistaisi kevyesti panssaroitujen ajoneuvojen tehokkaan torjunnan. Suunnittelutyö perustui osittain Karl Puffin ja Hermann Gerlichin aikaisempiin patentteihin sekä kartiomaiseen piippurakenteeseen liittyviin teknisiin ratkaisuihin. Näitä periaatteita oli tutkittu ja sovellettu jo aikaisemmin kevyiden panssarintorjunta-aseiden kehitystyössä.

Mauser-Werke AG:n uuden aseen kehitysprojekti tunnettiin alun perin nimellä Gerät 231 (Laite 231). Aseen ensimmäiset kokeet suoritettiin kesällä 1940, jolloin arvioitiin erityisesti sen ballistisia ominaisuuksia, panssarinläpäisykykyä ja soveltuvuutta sotilaskäyttöön. Koetulosten perusteella rakenteeseen tehtiin vähäisiä muutoksia, minkä jälkeen ase hyväksyttiin Saksan asevoimien käyttöön. Mauser-Werke AG käynnisti vuonna 1941 aseen sarjatuotannon virallisella nimellä 2,8cm schwere Panzerbüchse 41 (s.PzB. 41).

Nimestään huolimatta schwere Panzerbüchse 41 poikkesi rakenteeltaan ja toimintaperiaatteeltaan perinteisistä panssarintorjuntakivääreistä. Ase muistutti pikemminkin pienikokoista panssarintorjuntatykkiä, sillä siinä käytettiin tykistöaseille tyypillistä lavettirakennetta, sulkumekanismia ja rekyylinvaimennusjärjestelmää. Sen keskeinen tekninen erityispiirre oli kartiomainen piippu, jonka sisähalkaisija pieneni suuta kohti 28 millimetristä noin 20 millimetriin. Tämä niin kutsuttu Gerlich-periaate mahdollisti poikkeuksellisen suuren lähtönopeuden käyttämällä erityisesti kartiopiippua varten suunniteltuja ammuksia.

Aseen toimintaperiaate perustui siihen, että ammuksen muotoutuvat laipat puristuivat piipun kapenevassa osassa pienempään halkaisijaan. Tämän seurauksena ruutikaasujen paine-energia voitiin hyödyntää tehokkaasti ammuksen kiihdyttämiseen. Panssariammusten lähtönopeus oli ammustyypistä riippuen noin 1 400 metriä sekunnissa, mikä oli huomattavan suuri verrattuna moniin aikakauden tavanomaisiin panssarintorjunta-aseisiin. Suuri lähtönopeus paransi ammuksen panssarinläpäisykykyä erityisesti lyhyillä ja keskipitkillä ampumaetäisyyksillä.

Rakenne

Ase voitiin purkaa siirtämistä varten, viiteen pääosaan, jolloin raskain osa painoi 62 kg. Aseen pääosia olivat putki, laukaisukoneisto, suuntausjärjestelmä, kilpi ja kuljetuslavetti (Feldlafette). Putken päähän asennettu suujarru, pienensi aseen rekyyliä. Kalustoluetteloon oli merkitty aseen miehistöksi, kolme miestä, ampuja, suuntaaja ja ammusmies. Valokuvien perusteella aseen ympärillä hääri kuitenkin kuusi miestä. Kun ase oli purettu osiin, tarvittiin sen ja sen käyttämien ammusten siirtämiseen kahdeksan miestä.

2.8cm s.PzB.41 on määritelmäteknisesti siinä mielessä mielenkiintoinen, että siitä käytetään saksankielistä nimitystä schwere Panzerbüchse eli suomeksi raskas panssarintorjuntakivääri. Kuitenkin määritelmän mukaan yli 20mm kaliiperisten aseiden ”piiput” ovat putkia (tykki), eivät siis piippuja kuten esimerkiksi kivääreissä. 2.8cm s.PzB.41 muistuttaa ulkoisestikin, enemmän kevyttä panssarintorjuntatykkiä, kuin kivääriä.

Tekniset tiedot

Ampumatarvikkeet

s.PzB.41 panssarintorjuntakivääriin valmistettiin kahta eri ammustyyppiä; sirpaleammusta ja panssariammusta (APCNR-T).

• • 2.8cm Pzgr.41, paino 125 g, lähtönopeus 1 430 m/s, kantama 500 m
• • 2.8cm Sprg.41, paino 93 g, lähtönopeus 1 400 m/s, 5 g PETN, kantama 1 000 m

Läpäisykyky

Ampumatarvikkeiden valmistus

Tuotanto

Mauser-Werke AG valmisti s.PzB.41 panssarintorjuntakivääriä, vuodesta 1941 alkaen, tuotannon päättyessä vuoden 1943 aikana. Tuotanto ajettiin alas volframin (tungsten) puutteen vuoksi. Volframia käytettiin panssarintorjuntakiväärin ammuksissa, parantamaan projektiilin läpäisykykyä. Kaikkiaan asetta valmistettiin 2 797 kpl.

Rintamalla

Panssarintorjuntakiväärit osoittautuivat verrattain tehottomiksi, vihollisen panssarivaunuja vastaan. Keveiden panssarivaunujen määrä väheni koko ajan sodan edetessä, eikä panssarintorjuntakivääri tehonnut vihollisen keskiraskaita T-34/76 panssarivaunuja vastaan. Aseiden heikon suorituskyvyn vuoksi, ne eivät olleet joukkojen suosiossa ja niitä jopa hylättiin, sotilaiden pitäessä hankalasti käsiteltävinä ja turhina. Tämä koskee kuitenkin ehkä paremminkin keveitä panssarintorjuntakivääreitä.

Tämä ei kuitenkaan koskenut, raskasta panssarintorjuntakivääriä. Sillä jos esimerkiksi vihollisen keskiraskaan T-34/76 panssarivaunun pystyi päästämään noin 100–200 metrin päähän, pystyi tällä aseella läpäisemään vaunun tornin panssaroinnin, tai rungon sivupanssaroinnin. Raskaan panssarintorjuntakiväärin s.PzB.41:n katsottiin olevan jopa parempi, kuin esimerkiksi 3.7cm Pak 36. Tähän väittämään on perusteluna aseen helppo liikuteltavuus, matala profiili ja hyvä läpäisykyky lyhyiltä etäisyyksiltä. Peitteisessä maastossa, s.PzB.41 osoittikin suorituskykynsä, mutta akuutti volframi pula, aiheutti sen, ettei aseen käyttämiä panssarikranaatteja voitu valmistaa riittävästi. Tämä oli myös syy siihen, ettei ase yleistynyt Saksan asevoimien (Wehrmacht) käytössä.

Sd.Kfz.250/11

Vuoden 1942 alkupuolella, saksalaisten asensivat s.PzB.41 panssarintorjuntakiväärin Sd.Kfz.250 puolitela-ajoneuvoon. Tarkoituksena oli parantaa moottoroidun jalkaväen tulivoimaa, panssaroimattomia ja kevyesti panssaroituja ajoneuvoja vastaan. Ajoneuvot joihin s.PzB.41 asennettiin, saivat nimityksen Sd.Kfz.250/11.

Marraskuulle 1941 päivätyn organisaatio määrityksen K.St.N.1127(gp):n mukaan, panssarintorjuntaryhmälle (Panzerjäger-Gruppe) osoitettiin kolme Sd.Kfz.250/11 ajoneuvoa.

ϟϟ-Division Nord

Saksalaisella SS-Division Nordilla (SS-Division Nord) oli Kiestingin suunnalla käytössään muutamia, s.PzB.41 panssarintorjuntakivääreitä. Taistelukuvaajien ottamien valokuvien perusteella, ainakin yhdessä näistä aseista oli kuljetuslavettina laskuvarjojääkäreille (Fallschirmjäger) suunniteltu kevyt pienipyöräinen kuljetuslavetti (leichter Feldlafette 41). 3.9.1942 annetun vahvuusilmoituksen mukaan divisioonalla oli tuolloin käytössään neljä, s.PzB.41 panssarintorjuntakivääriä. 20.9.1942 niiden määrä oli nostettu kuuteen aseeseen.

Näitä aseita varten, oli luonnollisesti varattu myös ampumatarvikkeita. Divisioonalla oli 26.10.1942 käytössään 798 kpl 2.8cm Pzgr.Patr. ja 528 kpl 2.8cm Sprgr.Patr. A-tarvikkeita oli myös XVIII armeijakunnan ammusvarastolla seuraavasti; 1 128 kpl (Pzgr) ja 120 kpl (Sprgr).

Lähdeluettelo

• - Pst-kiväärit, url: https://pkymasehist.fi, 8.11.2022
• - 2.8cm sPzB 41, url: https://en.wikipedia.org, 8.11.2022
• - Sd.Kfz.250/11, url: http://kfzderwehrmacht.de, 8.11.2022
• - Operation Barbarossa – statistical analysis, Nigel Askey
• - The History of the Panzerjäger 1939-1942, Thomas Anderson
• - Kriegstagebuch SS-Gebirgs-Division Nord ib, 16.6.1942-31.12.1942, F21/R142

7.11.2022 (12.2.2026 15:27)