Sd.Kfz.3 Maultier
Yleistä
Vuoden 1941 lopulla Saksassa ryhdyttiin kehittämään Sd.Kfz.3 Maultier puolitelakuorma-autoja olemassa olevien Opel-, Ford- ja Magirus kuorma-automallien pohjalta. Kehitystyön tavoitteena oli parantaa tavanomaisten kuorma-autojen maastoliikkuvuutta erityisesti vaikeakulkuisissa olosuhteissa. Muutostyössä kuorma-auton alkuperäinen taka-akselisto korvattiin telakoneistolla, joka koostui molemmille puolille asennetuista telapyörästöistä. Näihin kuului vetävät telapyörät sekä jousitetut ja Horstmann-tyyppisellä iskunvaimennuksella varustetut tukirullat. Telakoneistoissa käytettiin kevyestä Pz.Kpfw.I panssarivaunusta peräisin olevaan ratkaisuun perustuvia telaketjuja.
Sd.Kfz.3 Maultier ajoneuvojen ensisijaisena tehtävänä oli kuljetus- ja huoltotoiminta. Niitä käytettiin muun muassa materiaalin ja tarvikkeiden kuljettamiseen, miehistönkuljetukseen sekä erilaisten kuormien ja perävaunujen vetämiseen. Puolitelarakenteen ansiosta Maultier tarjosi tavanomaisia kuorma-autoja paremman etenemiskyvyn pehmeässä ja vaikeakulkuisessa maastossa, mikä teki siitä erityisen soveltuvan sotatoimialueiden logistisiin tehtäviin.
Saksan etenemisen pysähdyttyä itärintamalla vuonna 1941 nousivat vaikeat tie- ja maasto-olosuhteet merkittäväksi logistiseksi haasteeksi. Erityisesti syksyinen rospuutokausi sekä talvi vaikeuttivat pyöräajoneuvojen käyttöä huomattavasti, minkä seurauksena Saksan asevoimat tarvitsivat nopeasti suuria määriä ajoneuvoja, jotka kykenivät toimimaan myös heikosti kantavilla ja vaikeakulkuisilla teillä sekä maastossa.
Jo tuotannossa olleiden, teknisesti suhteellisen monimutkaisten puolitela-ajoneuvojen tuotantomäärien nopea lisääminen ei kuitenkaan ollut käytännössä mahdollista. Tämän vuoksi vuoden 1942 alusta lähtien tuotantoon otettiin Sd.Kfz.3 Maultier -puolitelakuorma-autot. Tavanomaisiin kuorma-autoihin perustuvan rakenteensa ansiosta Maultier-ajoneuvoja voitiin valmistaa huomattavasti nopeammin ja suuremmissa määrin kuin kokonaan uusia puolitela-ajoneuvoja. Ratkaisulla pyrittiin vastaamaan nopeasti itärintaman kasvaneisiin kuljetus- ja huoltotarpeisiin sekä parantamaan ajoneuvokaluston toimintakykyä vaikeissa tie- ja maasto-olosuhteissa