Degtjarjov DP-27

Yleistä

Neuvostoliittolainen asesuunnittelija Vasili Aleksejevitsh Degtjarjov (1880–1949) aloitti uuden kevyen konekiväärin suunnittelun omatoimisesti vuonna 1923. Neuvostoliiton kiväärikomissio kiinnostui kesällä 1923 aseesta ja valmistutti muutamia koekappaleita ampumatestejä varten. Myös puna-armeijan uudistusten alullepanija M. V. Frunze kiinnostui uudesta aseesta, joka oli yksinkertainen ja edullinen valmistaa.

Ensimmäiset sarjavalmisteiset 7,62 × 54 R -kaliiperiset kevyet konekiväärit (suomalaisittain pikakiväärit) valmistuivat vuodenvaihteessa 1927–1928. Aseen nimi oli Degtjarjov DP-27, suomalaisittain Degtjarjov m/27 tai vielä kansanomaisemmin "Emma". Tästä alkoi varsinainen massavalmistus, eikä todellista tuotantomäärää ole tiedossa. Ase ei ole täysin Degtjarjovin omaa käsialaa, sillä lukon ovat suunnitelleet ruotsalaiset Friberg ja Kjellman. Asetta valmistettiin Neuvostoliitossa Kovrovin asetehtaalla. Kaliiperi 7.62x54R


Emma
Degtjarjov m/27 -pikakivääri 'Emma'.
Kuva: TH, Torpin tykit museo, Inkoo

Toiminta

Aseen pääosat ovat lukko, luisti, laatikko, peräkappale, piippu ja vaippa. Sen toiminta perustuu piipun alapuolelle sijoitettuun kaasumäntäjärjestelmään. Piipun etuosassa on kaasureikä, jota pitkin luodin perässä tulevat ruutikaasut pääsevät purkautumaan piipun alla olevaan kaasusylinteriin. Sylinterissä kaasun paine työntää kaasumäntää taaksepäin. Näin kaasumäntä työntää mäntätankoa, joka puolestaan antaa saman vauhdin myös luistille. Luisti liikkuu taaksepäin ja siirtää samalla mukanaan lukkoa, joka käy laatikon peräseinässä, josta se liikkuu uudelleen eteenpäin, mikäli liipaisin on vielä pohjassa. Patruuna laukeaa, kaasut kulkevat ja luisti alkaa uuden liikesarjansa. Tämä kokonaisuus on yhtä rakennetta luistin kehikseen kiinnittyvää lukkoa lukuun ottamatta. Itse lukossa on vain neljä osaa. Rakenne on hyvin yksinkertainen, mutta toimiva ja kestävä. Piipun kesto oli jopa 100 000 laukausta ja lukonkin yli 25 000. Kestävyys on luokkaa, jota odottaa Maximin kaltaisilta paljon raskaammilta aseilta.

Aseella ei voi ampua kertatulta, vain sarjatuli on mahdollinen. Aseen tulinopeus, kuuluisa hidas "loukutus", on kuitenkin niin matala, että sillä pystyy ampumaan vaivatta jopa kertalaukauksia. Oikeastaan ainoa merkittävä heikko puoli aseessa on sen lipas. Lippaan täyttäminen on hidasta ja hankalaa. Lisäksi lippaan rakenne ei suojaa sitä hienojakoiselta lialta, kuten hiekalta. Lippaan pyörivä kansi asettuu pohjan sisään ja jättää osien väliin selvän raon, josta lika pääsee helposti sisään.

Tekniset tiedot

Degtjarjov m/27
 
- tyyppi pikakivääri
- toimintatapa sarjatuli
- kaliiperi 7,62x54R
- piipun pituus 605 mm
- piipun rihlat 4 oikeakätistä ?
- piipun käyttöikä -
- aseen pituus 1 270 mm
- paino 9,1 kg
- jalusta (bipodi) noin 1 kg
- tähtäinlaite avotähtäimet
- ammustyypit FMJ
- luodin lähtönopeus 786–865 m/s
- tulinopeus noin 550 lk./min
- tehokas kantama noin 300–800 m
- maksimikantama noin 2 000–4 000 m
- patruunasyöttö 47 patruunan lipas
- valmistusvuodet 1928–1950 ?
- valmistusmäärä n. 800 000 kpl
- valmistaja Tula, Kovrov
- hinta -
 

Tuotanto

Degtjarjov-kevyen konekiväärin ensimmäisen tuotantosarjan (2 500 asetta) valmistus aloitettiin Tulan asetehtaalla vuoden 1927 lopulla. Vuosina 1928–1929 valmistui 6 500 asetta. Aseen valmistaminen kesti 130 työtuntia käsittäen 486 työvaihetta. Ase oli huomattavan edullinen, jos sitä verrataan esimerkiksi Maxim-konekivääriin (700 työtuntia ja 2 488 työvaihetta).

Suomessa

Degtjarjov m/27 -pikakivääristä, joka tunnettiin Suomessa nimellä Emma, muodostui sotien aikana Suomen puolustusvoimien vakioase. Emma oli luotettavampi kuin kotimainen Lahti-Saloranta-pikakivääri, ja se olikin rintamajoukkojen suosiossa. Suomessa valmistettiin Degtjarjovin lippaita ja varaosia.

Suomen puolustusvoimilla oli kesäkuussa 1940 käytössään 3 420 sotasaaliina saatua jalkaväkimallin (DP) Degtjarjov-pikakivääriä ja 457 panssarivaunukäyttöön tarkoitettua DT-mallin asetta.

Elokuun 1. päivänä 1941 Suomen armeijan kirjanpidossa oli 3 383 jalkaväkimallin Degtjarjovia. Joulukuun 1. päivään 1941 mennessä niiden määrä oli noussut 5 083 aseeseen. Kesäkuun 1. päivänä 1944, juuri ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä Karjalankannaksella, Suomen puolustusvoimilla oli 9 038 jalkaväkimallin Degtjarjovia ja 683 panssarivaunumallin asetta.

Jatkosodan päätyttyä tehtiin 1. lokakuuta 1944 inventointi, jonka mukaan armeijan kirjanpidossa oli vielä 6 890 DP-mallin ja 504 DT-mallin Degtjarjov-pikakivääriä.

Lähdeluettelo

  • - Kaliberi 1/2000, Lahti-Saloranta pikakivääri 26, Janne Pohjoispää
  • - Suomen Sotilas 1/2013, Emma ja Lahti-Saloranta, Markku Palokangas
  • - Ase ja Erä 6/1991, Pikakivääri Lahti/Saloranta m/26-32
  • - Arma Fennica, Timo Hyytinen

11.7.2013 (13.9.2025 10:40)