Degtjarev m/27

Yleistä

Neuvostoliittolainen asesuunnittelija Vasili Aleksejevitsh Degtjarjev (1880–1949) aloitti uuden kevyen konekiväärin suunnittelun omatoimisesti vuonna 1923. Neuvostoliiton kiväärikomissio kiinnostui kesällä 1923 aseesta ja valmistutti muutamia koekappaleita ampumatestejä varten. Myös puna-armeijan uudistusten alullepanija M. V. Frunze kiinnostui uudesta aseesta, joka oli yksinkertainen ja edullinen valmistaa.

Ensimmäiset sarjavalmisteiset 7.62x54R kaliiperiset kevyet konekiväärit (pikakiväärit suomalaisittain) valmistuivat vuoden vaihteessa 1927-28. Tästä alkoi varsinainen massavalmistus, eikä todellista tuotantomäärää ole tiedossa. Ase ei ole täysin Degtjarjevin omaa käsialaa, sillä lukon ovat suunnitelleet ruotsalaiset Friberg ja Kjellman. Asetta valmistettiin Neuvostoliitossa Kovrovin-asetehtaalla. Lue lisää: kaliiperi 7.62x54R

Toiminta

Aseen pääosat ovat lukko, luisti, laatikko, peräkappale, piippu ja vaippa. Sen toiminta perustuu piipun alapuolelle sijoitettuun kaasumäntäjärjestelmään. Piipun etuosassa on kaasureikä, jota pitkin luodin perässä tulevat ruutikaasut pääsevät purkautumaan piipun alla olevaan kaasusylinteriin. Sylinterissä kaasun paine työntää kaasumäntää taaksepäin. Näin kaasumäntä työntää mäntätankoa, joka puolestaan antaa saman vauhdin myös luistille. Luisti liikkuu taaksepäin ja siirtää samalla mukanaan lukkoa, joka käy laatikon peräseinässä, josta se liikkuu uudelleen eteenpäin, mikäli liipaisin on vielä pohjassa. Patruuna laukeaa, kaasut kulkevat ja luisti alkaa uuden liikesarjansa. Tämä kokonaisuus on yhtä rakennetta luistin kehikseen kiinnittyvää lukkoa lukuun ottamatta. Itse lukossa on vain neljä osaa. Rakenne on hyvin yksinkertainen mutta toimiva. Ja kestävä. Piipun kesto oli jopa 100 000 laukausta ja lukonkin yli 25 000. Kestävyys on luokkaa, jota odottaa Maximin kaltaisilta paljon raskaammilta aseilta.

Aseella ei voi ampua kertatulta, vain sarjatuli on mahdollinen. Aseen tulinopeus, kuuluisa hidas "loukutus", on kuitenkin niin matala, että sillä pystyy ampumaan vaivatta jopa kertalaukauksia. Oikeastaan ainoa merkittävä heikko puoli aseessa on sen lipas. Sen täyttö on hidasta ja hankalaa sekä lippaan rakenne ei anna suojaa hienolta roskalta kuten hiekalta, koska pyörivä lippaan kansi asettuu pohjan sisään jättäen osien väliin selvän raon, jonne lika löytää tiensä vaivatta.

Tekniset tiedot

Tuotanto

Degtjarev kevyt konekiväärin ensimmäisen tuotantosarjan (2 500 asetta) valmistus aloitettiin Tulan asetehtaalla 1927 lopulla. Vuosina 1928–1929 valmistui 6 500 asetta. Aseen valmistaminen kesti 130 työtuntia käsittäen 486 työvaihetta. Ase oli huomattavan edullinen, jos sitä verrataan esimerkiksi Maxim-konekivääriin (700 työtuntia ja 2 488 työvaihetta) tai jopa tavalliseen jalkaväenkivääriin m/91 (42 työtuntia ja 1 446 työvaihetta).

Suomessa

Degtjarev m/27, suomalaisittain Emma-pikakivääristä, muodostui sotien aikana Suomen puolustusvoimien vakioase. Emma oli luotettavampi kuin kotimainen Lahti-Saloranta ja se olikin rintamajoukkojen suosiossa. Suomessa valmistettiin Degtjarevin lippaita ja varaosia.

Suomen puolustusvoimilla oli kesäkuussa 1940 käytössään 3 420 sotasaaliina saatua jalkaväkimallin (DP) Degtjarevia ja 457 panssarivaunukäyttöön (DT) tarkoitettua. 1.8.1941 jalkaväkimallin Degtjareveja oli Suomen armeijan kirjanpidossa jo 3 383 kappaletta. 1.12.1941 Degtjarevien määrä oli noussut 5 083 aseeseen. 1.6.1944 juuri ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä Karjalan kannaksella, oli Suomella 9 038 jalkaväkimallin Degtjarevia ja 683 panssarivaunu mallista. Jatkosodan loputtua tehtiin 1.10.1944 inventointi, joka mukaan armeijan kirjanpidossa oli vielä 6 890 Degtjarev (DP) ja 504 Degtjarev (DT) mallista pikakivääriä.

Lähdeluettelo

• - Kaliberi 1/2000, Lahti-Saloranta pikakivääri 26, Janne Pohjoispää
• - Suomen Sotilas 1/2013, Emma ja Lahti-Saloranta, Markku Palokangas
• - Ase ja Erä 6/1991, Pikakivääri Lahti/Saloranta m/26-32
• - Arma Fennica, Timo Hyytinen

11.7.2013 (13.9.2025 10:40)