FuMG 39T “Würzburg"
Yleistä
Saksalaisen Telefunken AG:n palveluksessa työskennellyt tohtori Runge esitteli jo vuonna 1936 tulenjohtoon soveltuvan tutkajärjestelmän, jolla voitiin määrittää lentävän kohteen etäisyys, korkeus ja nopeus. Järjestelmän avulla pystyttiin seuraamaan 5 000 metrin korkeudessa lentänyttä Junkers Ju 52 -kuljetuskonetta. Saksan ilmavoimien johto, muun muassa kenraali Udet ja valtakunnan ilmailuministeriö, ei kuitenkaan tuolloin osoittanut järjestelmää kohtaan riittävää kiinnostusta. Tutkan kehittämistä jatkettiin tästä huolimatta Telefunkenilla, ja kehitetty järjestelmä esiteltiin Adolf Hitlerille Rechlinissä heinäkuussa 1939.
Luftwaffen ilmatorjuntajoukot saivat pian tämän jälkeen käyttöönsä ensimmäiset tulenjohtoon tarkoitetut tutkat. Telefunkenin valmistama FuMG 39 T, joka tunnettiin myös nimellä Würzburg, oli erityisesti ilmatorjuntatykistön tulenjohdon tarpeisiin kehitetty tutkajärjestelmä. Tutkasta valmistettiin neljä pääversiota, jotka tunnettiin tunnuksilla A, B, C ja D.
Würzburg-järjestelmään voitiin liittää myös IFF-ominaisuus (Identification Friend or Foe), joka toimi yhdessä lentokoneeseen asennetun FuG 25z -omatunnuslaitteen kanssa. Kenraali Martini oli pyytänyt tarjousta IFF-järjestelmästä jo vuoden 1939 alussa, mutta valtakunnan ilmailuministeriö esti hankkeen alkuvaiheessa. Myöhemmin IFF-toiminto kuitenkin liitettiin osaksi järjestelmää. Vuosina 1939–1945 valmistettiin kaikkiaan noin 4 000 Würzburg-tutkaa.
Telefunken AG:n valmistama Würzburg-tulenjohtotutka toimi 560 MHz:n taajuusalueella, ja sen avulla voitiin määrittää vihollisen lentokoneen etäisyys, suunta, nopeus ja lentokorkeus noin 20–30 kilometrin etäisyydeltä. Useamman tutkan avulla oli mahdollista määrittää myös lentävän maalin sijainti. Lambda-tulenjohtolaskin laski tutkan välittämien tietojen perusteella ampuma-arvot ilma-maaleihin, mukaan lukien kaartavat ja syöksyvät kohteet.
Würzburg-tulenjohtotutkassa oli halkaisijaltaan noin kolmen metrin levyinen pyöreä paraboloidiantenni. Antennijärjestelmä mahdollisti tutkan suuntaamisen eri ilmansuuntiin, ja tutkaoperaattori tarkkaili oskilloskooppinäyttöä, jonka perusteella hän määritti maalin sijaintiin liittyvät tiedot. Kuljetusta varten paraboloidiantenni voitiin taittaa keskellä olevan saranakohdan avulla kahtia, jolloin antennin puoliskot asettuivat kuljetustrailerin molemmille sivuille.
