7.62 ITKK 31-40
Yleistä
Suomalainen asesuunnittelija Aimo Lahti suunnitteli 1930-luvun alussa kaksiputkisen ilmatorjuntakonekiväärin, joka tunnettiin nimellä 7,62 ITKK 31. Ase suunniteltiin kevyiden ilmatorjuntajoukkojen käyttöön, ja siitä muodostui Suomen armeijan keskeinen ilmatorjuntakonekivääri. Aseesta valmistettiin kaksi pääversiota: alkuperäinen 7,62 ITKK 31 sekä myöhemmin kehitetty ja parannettu 7,62 ITKK 31-40.
Rakenteeltaan ja toimintaperiaatteeltaan 7,62 ITKK 31 perustui Maxim m/1910 -konekivääriin. Asejärjestelmä koostui kahdesta rinnakkain sijoitetusta konekivääristä, joiden piiput oli varustettu vahvistetuilla jäähdytysratkaisuilla. Kummallakin konekiväärillä oli oma patruunavyönsä ja syöttölaitteensa, ja aseessa käytettiin 250 patruunan vyötä. Maxim m/1910:n vesijäähdytyksestä poiketen 7,62 ITKK 31 suunniteltiin ilmajäähdytteiseksi. Jäähdytys toteutettiin rei'itetyllä jäähdytysvaipalla, jossa oli neljässä rivissä yhteensä kuusi pitkänomaista jäähdytysaukkoa. Piipun suulle oli lisäksi kiinnitetty liekinsammutin.
Kummallakin konekiväärillä oli oma ampumakahvansa sekä etusormella käytettävä liipaisin. Asejärjestelmä sijoitettiin noin 135 senttimetrin korkuiselle kartiojalustalle. Jalusta oli rakenteeltaan raskas, mikä rajoitti aseen siirrettävyyttä. Kartiojalusta voitiin kuitenkin asentaa erilaisiin käyttöympäristöihin, kuten kiinteään tuliasemaan, ajoneuvoalustalle, alukseen tai muulle riittävän tasaiselle alustalle.
Tulitoiminnassa 7,62 ITKK 31:n miehistöön kuului kuusi henkilöä. Miehistö koostui johtajasta, ampujasta, kahdesta lataajasta sekä kahdesta ammusmiehestä. Miehistön tehtävät jakautuivat aseen suuntaamiseen ja laukaisemiseen sekä patruunavöiden käsittelyyn ja ampumatarvikkeiden syöttämiseen.
